Näin uuden vuoden alla on tapana miettiä, mitä asioita meidän pitäisi muuttaa itsessämme. Katsomme peiliin kriittisellä silmällä. Arvioimme, missä tänä vuonna meni pieleen, ja teemme pyhän lupauksen tulla paremmiksi ihmisiksi.

Veteraanit on jälleen kätelty Linnassa, talvi on yllättänyt autoilijat ja kohta ruokakaupastakin saa väkevämpiä. Joulunajan kauppa käy kuumimmillaan, ja alet ovat alkaneet jo monessa paikassa. Vielä ehtii tehdä ostoksia ennen

Kun joku mokaa, huudetaan julkisuudessa apuun viestintäkonsulttia. Me emme kuitenkaan muuta mustaa valkoiseksi, emmekä haluakaan.

Helsingin Sanomat uutisoi muutama viikko sitten, että oikeinkirjoitusvirheiden arviointi on jäämässä pois äidinkielen toisesta ylioppilaskokeesta. Äidinkielen opettajat ja minä kohahdimme.

Onko sinunkin yrityksellesi sosiaalinen media se välttämätön ja pakollinen paha – hutaisten kasattu kokonaisuus, jossa on pakko olla, jottei näytä kehityksestä jälkeenjääneeltä dinosaurukselta?

Olemme hiljainen maa ja vaitonainen kansa – mutta vain aluksi ja vain mielikuvissa.

Pienyritykset eivät ole vielä löytäneet Instagramia, vaikka se voisi olla taloudellinen ja tehokas markkinointikeino.

Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas-elokuvasta on syksyn aikana riittänyt keskustelua. Jupinaa on riittänyt niin taiteellisen annin, tasa-arvokeskustelun kuin näyttelijävalintojen tiimoilta.

Yksi kolumni lehdessä barbimaailman arvoilla tärähtää silmille ja nostaa vihan aallot voimakkaina. Mielipiteiden eettisyys on puntarissa. Onko oikein olla tätä mieltä?

Viestintäammattilainen vailla näkemystä, kiteyttämisen taitoa ja fokusta on perusteellisesti hukassa.