Pirullisiksi ongelmiksi nimitetään asioita ja ilmiöitä, joita on vaikea ymmärtää ja ratkaista. Sen lisäksi ne ovat luonteeltaan muuttuvia, koska yhteiskunta itsessään on muuttuva. Näin sanovat pirullisen ongelman määritelmän kehittäneet Horst Rittel ja Melvin Webber.

Soten kaltainen pirullinen ongelma vaatii kompleksisuuden johtamisen taitoa. Ja se on vielä hakusessa.

Kun muutat jotain, muuttuvat muutkin

Sotessa haettiin hyvinvointivaltion palvelujen nykyaikaista ihannemallia, joka rakentaisi julkisen palvelun ajatusjohtajuutta. Sen piti olla tehokas ja osallistava malli, jossa terveydenhuollon kuluttaja tekee päätöksiä.

Tämä muistuttaa Stephen P. Osbornen uutta, verkostomaista ja moniarvoista New Public Governance (NPG) -julkishallintomallia. Mutta ei aivan. Suomen mallissa haetaan säästöjä. Se tuntuu olevan sen päällimmäinen huoli.

Ratkaisut pirullisiin ongelmiin eivät ole lopullisia. Kehitettyjä toimintatapoja tai -malleja täytyy kehittää jatkuvasti, sillä pirullisilla ongelmilla on taipumus muuttua ja mukautua jokaisen ratkaisun myötä. Jokainen yksittäinen sote-valinta muuttaa sitä toimintakenttää, jossa ratkaisuja tehdään.

Jos muodostetaan maakuntahallinto, muutetaan mm. työntekijäkenttää, ja heidän järjestäytymisensä ammattiliittoon muuttuu. Samalla sote-uudistuksen myötä moni työntekijä saattaa tulla siirretyksi julkisten alojen eläkejärjestelmästä yksityisen sektorin eläkejärjestelmään. Tämä on vain yksi esimerkki muutoksen kompleksisuudesta.

Virkamiehiltä puuttuu resilienssi

Resilienssi tarkoittaa kykyä selviytyä ennakoimattomissa, yllättävissä muutostilanteissa. Mitä suomalaisten virkamiesten käyttäytyminen sote-tilanteissa kertoo heidän resilienssistään? Entä virkamiesten valmiuksista johtaa kompleksisuutta?

Esimerkiksi valtiosihteeri Martti Hetemäen yllättävä sote-muistio on osoitus siitä, että yksi asia johtaa toiseen ja luo yllätyksiä. Vaadimme sotesäästöjä, joita ei voi etukäteen laskea. Vaadimme edelleen säästöjä, jolloin Hetemäki laskee säästöt itsekseen ja sanoo, että niitä ei saada valinnan vapaudella, vaan tekoälyllä ja virtuaalivastaanotoilla. Syntyy kohu, kun kukaan selitä mistä laskelmat säästöistä ovat tulleet.

Yksi ennakoimattomissa muutostilanteissa selviytymisen edellytys on se, että omissa kannoissa liikutaan. Sitä tarvittaisiin jälleen.

Voisiko muutosvalmiutta parantaa viestintäosaamisella?

Sote on pahimman luokan viestintäongelma. Sitä ei ratkaista sillä kiistellyllä kolmen tonnin hissipuheella, vaan nopealla reagoimisella kansalaisten tarpeeseen tietää, mitä muutos tarkoittaa juuri heille.

Viestinnän tekee vaikeaksi se, että maakunta- ja sote-uudistusta ei voi luvata, sillä eduskunta ei ole vielä päättänyt siitä. Nyt maakunta- ja soteuudistuksesta on annettu tyhjiä lupauksia valtiovarainministeriön omamaakunta.fi-sivulla. Kuva on hyvin ruusuinen ja muistuttaa mielikuvamainontaa, kun todellisuus on edelleen paljon takkuisempi ja monimutkaisempi.

Sote näyttää siis perin juurin pirulliselta ongelmalta.