Tilanne järkyttää, vaikka aikaa on ollut totutella. Suunnitelmia on hierottu jo vuosia.
Tuon piskuisen saaren sijainti on säilymisennusteen näkökulmasta surkea. Ei tällaista maapalasta voi pitää pelkille perhosille ja veneilijöille varattuna. Olkoonkin, että siellä on suojeltu rantaniitty ja pääkaupunkiseudun suurimpiin kuuluva siirtolohkare.
Saaren viereen on rakennettu jätti-investoinnin vaatinut metroasema. Käyttäjiä maanalaistuubille on saatava, vaikka sitten keinomaalle, kun ei muuta ole tarjolla. Saaren koko suurenee 2,5-kertaiseksi nykyisestä, mitä varten paikalle täytyy kuljettaa soraa ja muuta maa-ainesta 14 eduskuntatalollisen verran.
Vaalikampanjointi on vaativaa viestintää
On vaaliviikko, joten sallinette viestinnän asiantuntijablogissa tämän hienoisesti paikallispolitikoivan sisällön. Demokratia toimii niin, että vaaleissa valitsemme edustajamme päättämään asioista. Sitten mennään sillä mitä saadaan. Eli äänestäminen on vaikuttamista, ja toivottavasti jokainen valituksi tullut on osannut kampanjassaan riittävän selkeästi viestiä siitä, mitä mieltä erilaisista keskeisistä kysymyksistä on.
Yksinkertaistaminen on houkuttelevaa, mutta oikeasti asiat harvoin ovat kovin mustavalkoisia. Asioissa kiinni pysyvä mutta silti kiinnostava ja vetoava viestintä on vaikeampaa kuin mutkat suoriksi -populismi. Etenkin, jos haluaa tulla vaaleilla valituksi päättäjäksi täällä pääkaupunkiseudulla.
Mutta palataan tuohon saareen. Rakentamisen käynnistyminen on jo siksi lähellä, että aletaan päästä konkretiaan. Nyt vireillä on ympäristölupahakemus, joka mahdollistaa pikkusaaren keskialueen muuttamisen kierrätyskentäksi ja muualta saapuvien maamassojen käsittelypaikaksi. Lähiasukkaat naapurisaaresta ovat hyvinkin huolissaan, sillä etäisyyttä lähimpiin koteihin on vain parisataa metriä.
Asiasta syntyi paikallisesti melkoinen polemiikki. Tiedossa on pölyä ja melua vuosiksi eteenpäin: Keskimäärin 70 rekka-autollista päivässä, arkisin klo 7-22 ja ihan mahdollisesti myös muina aikoina. Saaren rakentamisen on määrä alkaa 2022, mutta se jatkuisi hyvinkin kymmenkunta vuotta.
Viestintä myös on huolten hälventämistä
Kaikenlaisen FB-huhuilun jälkeen paikallinen asukasyhdistys tarttui toimeen ja ryhtyi tekemään aiheesta viestintää. Nyt masinoidaan ihmisiä jättämään lupaan muistutus tai mielipide. Lisäksi yhdistyksen omistama paikallislehti teki aiheesta aukeaman jutun.
Haastateltavana on työstä päättävä virkamies, omilla kasvoillaan. Hän on sattumoisin saarelainen itsekin. Asialliset vastaukset tuovat paljon helpotusta: Ai, sinne ei tulekaan välisäilytysvarastoa muille rakennushankkeille? Ai, kaikki ei tulekaan rekoilla, vaan osa tulee proomuilla? Ai, sinne ei ajetakaan pikkukatuja pitkin, vaan vieressä kulkevalle valtaväylälle rakennetaan oma liittymä? Ahaa, merenpohjasta ruopattu maa-aines ei siis haise? Ai, pilaantuneita maa-aineksia tai rakennusjätteitä ei tuodakaan?
Rauhoittava voima on ilmeinen. Työstä vastaava virkamies vaikuttaa kuitenkin ihan tolkun ihmiseltä. Asukastilaisuudenkin lupaa, vielä ennen huomautusajan umpeutumista. Ja jos poliitikot ovat kerran päättäneet, että pääkaupungin on laajennuttava myös mereen rakentamalla, niin sillä mennään. Tai sitten voi vaaleissa yrittää vaikuttaa saadakseen päättäjiä vaihdettua.
Kaikkein inhimillisin ja luottamusta herättävä kohta haastattelussa on kuitenkin seuraava sitaatti:
”Viestintä on mennyt perseelleen. Kaupungin olisi pitänyt tuoda reilusti ja selvästi esiin, mitä saareen suunnitellaan. Eiköhän tämä oli viimeinen kerta, kun tämän kokoluokan hankkeessa käy näin.”
Toivottavasti.
Vaikka rakennushankkeet toisivat paljolti hyvää ympäristöönsä, huonosti viestittynä ne stressaavat laajalti. Viestinnän sujuminen vaikuttaa myös siihen, miten ihmiset äänestävät ja saavatko he riittävästi perusteltua tietoa valinnan tekoa varten. Merkitys on valtava.
PS. Sillä, mistä saaresta tai mistä virkamiehestä on kyse, ei ole väliä. Avoimella, ennakoivalla ja helpostiymmärrettävällä sekä inhimillisellä viestinnällä on. Sitä voi myös harjoitella. Vaikkapa Ahjon viestintävalmennuksissa.
