Edessäsi on Ahjon blogi. Viestintä on paitsi työtämme, myös osa jokapäiväistä elämää. Blogissa käsitellään molempia.
Anteeksipyynnöistä ja niiden puutteista on tullut suomalaisen yhteiskunnan kestopuheenaihe.
Esimerkkejä viime viikoilta: Hollantilainen lumilautailija temppuili hautamuistomerkin päällä Kempeleessä, julkaisi siitä videon ja nostatti kohun. Seurakunta teki rikosilmoituksen hautarauhan rikkomisesta. Lautailija pyysi Instagram-tilillään anteeksi, vetosi siihen, ettei ollut tiennyt kyseessä olevan haudan. Vilpittömältä vaikuttava lausunto, joten ei tapauksesta sen enempää. Lumilautasponsori poisti videon Youtubesta. Case closed.
Laulaja Jari Sillanpää jäi toistamiseen kiinni huumesekoilusta. Hän rohkeni mennä keskustelemaan aiheesta tv-lähetykseen. Ei pyydellyt anteeksi keneltäkään. Jälkituomio: Liian röyhkeä, ei ole ottanut opiksi.
Elokuvaohjaaja Aku Louhimies hoiti tv-esiintymisensä toisin: ei vitsailua, ei pienintäkään kevennysyritystä. Anteeksipyyntö oli hänen tärkein viestinsä.
”Pyydän anteeksi, etten ole osannut luoda sellaista työilmapiiriä, jossa voi sanoa”, Louhimies totesi A-studion piinaavassa haastattelussa koskien hänen tapaansa ohjata naisnäyttelijöitä. Hänen koko olemuksensa huokui anteeksipyyntöä ja pahoillaan olemista.
Tämän jälkeen kuitenkin käynnistyi kiivas keskustelu siitä, mitä olisi pitänyt pyytää anteeksi. Moni oli sitä mieltä, että anteeksipyyntö olisi pitänyt liittyä siihen, mitä hän teki. Hän ei sanonut:
”Anteeksi, että olen kohdellut teitä näin.”
Toisaalta jospa hän koki, että kohtelu sinänsä oli ollut hänestä ihan ok. Hänen mielestään. Muiden olisi pitänyt voida sanoa silloin, kun se ei enää muista osapuolista tuntunut kohtuulliselta.
Eli oliko se anteeksipyyntö vai nonpology?
Nonpology:stä – pidemmin siis non-apogology:stä on tullut muotitermi. Kovin helposti herjataan, että tuo ei pyytänyt oikeasti anteeksi. No, kuulostaa ihan lasten hiekkalaatikkokinalta: hiustenhalkomiselta ja kriisiviestinnän kikkailulta.
Kriisiviestinnän ydin on kuitenkin vilpittömyydessä. Selittely harvoin pelastaa ketään, eikä sillä heru sympatiaa. Sen sijaan katumus ja nöyrä pahoillaan olo ovat jo paljon arvostetumpia keinoja sosiaalisessa koodistossamme.
Ylimielisyys on pahinta, myös piittaamattomuus ja tunneköyhältä vaikuttaminen ärsyttää. Anteeksipyyntö on tärkeää, mutta tietysti kliseisistä kliseisintä on sanoa ”Anteeksi, JOS joku on pahoittanut mielensä”. Eihän toisten tunteita voi pyytää anteeksi. Vain omaa toimintaansa.
Eli jos on toiminut typerästi, on syytä pyytää anteeksi omaa toimintaansa. Ihmissuhdetoimintaahan tämä kriisiviestintä on, niin yksityiselämässä kuin julkisuudessa. Se ken pyytää oma-aloitteisesti anteeksi ja osoittaa aidosti olevansa pahoillaan syntyneestä tilanteesta, on ehdottomasti paljon vahvemmilla kuin hanakka vastaväittäjä tai ilmeetön olankohauttaja.
Me kaikki ymmärrämme, että kukaan ei ole täydellinen. Eikö niin? Aina voimme oppia virheistämme ja pyrkiä parempaan. Ja kriisiviestintä on asioiden tunnetuksi tekemistä, avoimuutta ja vahvaa kerrontaa. Ei loppujen lopuksi sen kummempaa.
Jätä yhteystietosi ja kuvaa lyhyesti mihin tarvitset apua. Palaamme pikapuoliin!
Digitaalinen vaikuttaminen on osa nykyaikaista viestintää, olipa kyseessä kaupallinen toimija, järjestö tai julkinen toimija. Vaikuttaminen onnistuu strategisella suunnittelulla ja huomioimalla kohderyhmät valitun mission kautta. Se tarjoaa mahdollisuuden rakentaa luottamusta ja
Black Lives Matter -liike sai sosiaalisen median syötteet täyttymään mustista neliöistä, kun miljoonat käyttäjät ilmaisivat tukensa liikkeelle. Tekoälyn luoma All Eyes on Rafah -kuva puolestaan levisi laajalti Instagram-tarinoissa osoittamassa tukea
Jätä yhteystietosi ja kuvaa lyhyesti mihin tarvitset apua. Palaamme pikapuoliin!
