Vaikuttajamarkkinointi osaksi kokonaisstrategiaa  

Bloggaajat, instagrammaajat, snäppääjät ja tubettajat eivät enää ole pelkästään sisällöntuottajia. Nämä sosiaalisen median osaajat ovat vaikuttajia. Yhteistyö vaikuttajien kanssa yhdistää yrityksesi liiketoimintatavoitteet sekä suosittelukulttuurin.

Vaikuttajamarkkinointia tehdään paljon bloggaajien kanssa. Se on esimerkiksi blogiyhteistyötä, blogimarkkinointia tai näkyvyyttä blogeissa. Vaikuttajamarkkinointi auttaa organisaatiotasi kasvamaan ajatusjohtajaksi kohdeyleisön silmissä.

Vaikuttajat ovat vahvoja mielipidevaikuttajia, joita kuunnellaan. Heidän suosituksellaan on todistetusti merkitystä kuluttajan käyttäytymiseen. Vaikuttajamarkkinoinnissa keskeistä onkin kohderyhmän määrittely – vasta sitten pohditaan, kuka olisi paras vaikuttaja halutun yleisön tavoittamiseksi.

Jotta vaikuttajamarkkinointi onnistuu parhaiten, tulee se ottaa osaksi viestinnän kokonaisstrategiaa. Kun me Ahjolta olemme mukana toteuttamassa kampanjaasi, pystymme rakentamaan vaikuttajamarkkinoinnin strategisista lähtökohdistasi. Valitsemme tavoitteisiisi sopivat vaikuttajat. Ylläpidämme pitkäaikaista vaikuttajayhteistyötä ja koordinoimme projektit alusta loppuun.