”Luottamus somen laatuun romahti ja kyllästyminen kasvaa – Syinä ovat valeuutiset ja väärinkäytökset”, uutisoi Helsingin Sanomat tänä aamuna koko aukeaman jutullaan. Taustalla oli Sanomalehtien Liiton tilaama tutkimus.
Kaiken aamukiireen keskellä tämä oli masentava tieto. Menneinä viikkoina olen tehnyt töitä monelle eri julkiselle organisaatiolle, innostanut johtoa ja asiantuntijoita kaiken muun vuorovaikutusmyönteisyyden ohella hyödyntämään Twitteriä omassa työssään. Moni oli antanut palautetta, että olipa tärkeää herättelyä, kiitos! Hesarin otsikko oli vähän kuin märkä rätti kasvoille kaiken hyvän päätteeksi. Olenko julistanut väärää evankeliumia?
Tuntui kuin kupla olisi puhjennut. Tarkemmalla tutkimustulosten makustelulla tein kuitenkin seuraavia havaintoja:
- Aineistoon sisältyi tulos, että vastapainona usko sanomalehtien laatuun on lisääntynyt.
Hyvä, ammattimaisen journalismin keskeisestä merkityksestä yhteiskunnassamme olen viestinnän valmentajana ja strategisena sparraajana pitänyt vuosien varrella monet palopuheet. Arvostuksen lisääntyminen ei itse asiassa ollut minulle mikään uutinen, vaan jo hyvän aikaa nähtävillä olevan trendin näkyväksi tekemistä. Ei millään tavalla siis ristiriidassa sen kanssa, etteikö Twitteristä olisi merkittävästi hyötyä julkisessa organisaatiossa työskentelevälle asiantuntijalle ja johtajalle. - Tutkimusasetelma nosti keskiöön somesisältöjen laadun.
Mitä somesta uutisina poimimme? Kuinka totena voi ottaa somessa leviävät uutiset? Niin, kuinka moni meistä tosiaan uskoo Trumpin sisältöihin juuri hänen suoran Twitter-viestintänsä ansiosta? Se, että minulla on reaaliajassa mahdollisuus lukea hänen itse kirjoittamiaan ”uutisia” ei tarkoita sitä, että ymmärtäisin asiat ja niiden taustat ja mahdolliset seuraukset parhaiten ihan itse. Ei, kyllä siihen tarvitsen apua ammattijournalistilta, joka on hankkinut riittävän määrän taustatietoa ja muita asiantuntijoita ja koonnut siltä pohjalta aiheesta helposti lähestyttävän ajankohtaispaketin. Tai ammattitutkijan, joka on tehnyt saman. - Epäluottamus palvelun luotettavuuden suhteen kohdistui tuloksissa ennen kaikkea Facebookiin. Olen ammatillisessa mielessä luokitellut FB:n tehokkaaksi asiakaspalvelukanavaksi. Ei sinne tietenkään pidä laittaa mitään luottamuksellisia tietoa. Yksityisviestien vuotaminen on sitten toinen asia, niiden sijaan organisaatioiden tulisi ehkä jatkossa miettiä muita asiakaspalvelutapoja. Henkilöprofilointiin liittyviä tietoja pitää jokaisen jakaa somessa varoen – mitään testejä ei pidä Facebookissa tehdä ja jutustella voi sellaisista asioista, jotka kestävät jutustelun myös vilkkaan kahvilan keskipöydässä.
Twitteriin voi luottaa kuten kirjaston tarjoamaan tietoon
Eli oikeastaan ei hätää, en näe tarvetta muuttaa sanomaani: Twitter on edelleenkin loistava asiantuntija- ja näkemyksellisyystiedon hakupaikka, ikään kuin mini-internet. Tai loputon ajankohtaiskirjasto, jossa on lisäksi helppoa kysyä asioita asianosaisilta suoraan tai herättää yleishyödyllistä keskustelua omasta mielestä lisähuomiota vaativasta teemasta.
Twitterin käyttöliittymä on kätevä, se on ikään kuin loputon mahdollisuuksien talo täynnä ovia lisätietoon, jokainen esiteltynä tiiviillä johdannolla tai sitten vain jakajansa persoonaan yhdistyvänä suosituksena. Tai sitten enintään 280 merkin mikroanalyysinä tai kiteytettynä uutisena.
Tietoa Twitteristä hakiessa tulee tietysti yhä edelleen arvioida sen luotettavuus ihan itse. Onko kyseinen organisaatio merkittävä, mihin tämän asiantuntijan näkemyksellisyys perustuu. Onko hän tutkija, onko hän ammattilainen asiassaan vai puhuuko vain lämpimikseen?
Algoritmit vaikuttavat tietovirtaan, mutta eivät hakutuloksiin. Muistijälkiä meistä jää, mutta eikö aika monessa asiantuntija- ja päällikköammatissa pyritä siihen muutenkin? Vuorovaikutuksen tavoitteena on nimenomaan lisätä läpinäkyvyyttä ja avoimuutta. Se on demokratian kulmakiviä.
Jos joku käyttää ammatillisesti julkiseksi tarkoitettettua asiaa vääriin tarkoituksiin, herää kysymys, onko avoimuuden periaate ymmärretty virkamiehen tai tutkijan näkökulmasta oikein? Ehkä tieto ei vielä ollutkaan sellaista, että sitä olisi voinut somessa jakaa?
Ja niin, kuinka moni teistä olisi löytänyt tämän blogin ilman sosiaalisen median apua?
