Minkälainen on täydellinen brändi? Ensinnäkin se on oltava samaistuttava – muutoin se jää etäiseksi vailla tarttumapintaa. Mikä olisi samaistuttavampaa kuin mokaaminen ja sen kääntäminen vahvuudeksi?
George Clooney on kokenut urallaan nousuja ja laskuja. Teho-osaston sympaattisen lastenlääkärin roolin jälkeen ura valkokankaalla kääntyi laskuun muutaman virhevalinnan jälkeen. Epäonnistumiset opettivat ja kasvattivat – niiden merkitystä mies painotti Helsingissä moneen kertaan. Clooney nousi takaisin Hollywoodin A-luokkaan, koska ei jäänyt vellomaan itsesäälissä.
Menestyäkseen brändin tulee myös näyttää hyvältä ja pidettävä itsensä elinvoimaisena. Se tarkoittaa muuntautumiskykyä. Clooney täyttää nämä kriteerit. Messukeskuksen jättisalissakin hän kykeni taaimmaiseen riviin saakka luomaan itsestään kuvan sekä empaattisena älykkönä että hauskana seuramiehenä, jonka kanssa voisi ottaa naukut lähikuppilassa.
Näyttelijänä hän taitaa esiintymisen ja osaa kietoa kuulijat pikkusormensa ympärille. Ei kuitenkaan kannata antaa hänen brändilleen ominaisen poikamaisen charmin huijata. Clooney on bisnesmies, joka tietää brändäämisestä niksin jos toisenkin – myihän hän tequila-yrityksensä yli miljardilla dollarilla. Tämä rahapotti ja Nescafen kasvona toimiminen eivät ole silti syöneet hänen uskottavuuttaan YK:n rauhanlähettiläänä. Clooney on tässäkin mielessä hämmästyttävä kameleontti, joka heijastaa kaikkia värejä. Jokainen löytää hänestä jotain pidettävää.
Helsingissä Clooney puhui tarinankerronnasta, mutta suurin tarina on Clooney itse. Nimittäin kasvutarina. Jätettyään hurmuriroolit näyttelijä siirtyi vakavien yhteyskunnallisten teemojen äärelle, joiden voidaan nähdä heijastavan hänen henkilökohtaisia arvojaan. Ikuisena poikamiehenä pidetyn Clooneyn vakiintuminen ja perheen perustaminen toivat miehen arvopuheille uudenlaista vakuuttavuutta.
Poliittinen aktiivisuus ei ole vierasta Hollywoodissa, mutta Clooney on onnistunut viemään tämänkin seuraavalla tasolle. 2000-luvun alussa hän kritisoi ensimmäisten joukossa Irakin sotaa. Sudanin darfurilaisia auttaakseen ja sotarikollisten kiinni saamiseksi hän perusti järjestön. Yhtenä Hollywoodin kirkkaimmista tähdistä hän on osannut, pystynyt ja ennen kaikkea halunnut hyödyntää asemaansa tehdäkseen hyvää. Clooney on supertähti, mutta pitää pienten puolia ja haastaa sumeilematta suuryrityksiä toimimaan vastuullisemmin. Entinen raikulipoika vetoaa vastuullisuusajatteluineen laajoihin massoihin, sillä teema on juuri nyt kansalaisten ja kuluttajien ykkösvaade.
Häntä ei kärrätty Suomeen vetovoimaisen julkkisstatuksensa vuoksi, vaan siksi, että hän tekee niitä asioita, jotka resonoivat kaikkialla maailmassa.
Kenestä Suomen George?
Kun haastattelun alussa Clooney sanoo ironisesti olevansa ”iso tähti” tai toteaa vakavalla naamalla haluavansa ”kaikesta eniten olla mukana niissä keskusteluissa, jotka muuttavat maailmaa”, kyynisinkin katsoja uskoo Clooneyn oikeasti tarkoittavan sitä. Clooney esiintyy rennosti, mutta vakuuttavasti, minkä lisäksi hän tuo esiin pääviestinsä ymmärrettävässä ja selkeässä muodossa.
Clooney on täydellinen sekoitus bisnesälyä, glamouria, pehmeitä arvoja ja aitoutta. Hän on pidetty, mutta myös uskottava joka mantereella – edes amerikkalaiset eivät tähden sodanvastaisista lausunnoista huolimatta hylänneet häntä. Eipä ihme, että hänestä leivotaan presidenttiehdosta, joskin Clooney itse kavahtaa ajatusta. Nykyisessä asemassaan hän tuntuu saavan enemmän aikaan. Samantyyppiseen johtopäätökseen päätyi Suomessa Antero Vartia.
Clooney, jos kuka, on ajatusjohtaja. Suomessa lähimmäksi päässee luonnonsuojelun puolestapuhujana kunnostautunut Jasper Pääkkönen. Sen jälkeen onkin hiljaisempaa. Mistä löytyisi suuren yleisön tuntema henkilö, joka kohdistaisi tarmonsa hyväntekemiseen ja samalla valjastaisi huomion maailman epäkohtiin? Ongelma on osittain se, että Clooneyn kaltaisia ulkomaalaisia menestyjiä me katsomme kaihoten. Jos kotimaassa joku yltää edes promillen verran samaan, vastaanotto on usein väheksyvä.
Kuka siis uskaltaisi olla ensimmäinen ja kirjoittaa itsestään Clooneyn veroisen kasvutarinan? Kuka todistaisi lopullisesti vääräksi sen iänikuisen haihattelun, ettei suomalainen osaa brändätä itseään? Sillä se olisi totisesti mieletön juttu.
