Meillä kaikilla on monia rooleja. On työminä, vanhempi, puoliso, perheenjäsen, kenties kaveriporukan hauskuuttaja tai harrastusporukan tsemppaaja. Vedämme sen naamion kasvoille, mitä kussakin tilanteessa tarvitaan – tiedostaen tai tiedostamatta. Mutta entä nyt, kun emme voi enää verhota työelämän ulkoisia tekijöitä piiloon katseilta?

On vaikea pitää yllä kulisseja piinkovasta työminästä, kun etäpalaverin aikana lapsi haluaa pompottaa koripalloa sisällä, koira kaipaa väkisin huomiota ja puolison puolialaston takamus vilahtaa ruudulla.

Työminänsä vahvasti kliiniseen asiantuntijarooliin rakentaneet henkilöt ajautuvat epämukavuusalueensa ulkopuolelle nykytilanteessa, jossa itselleen rakennetun häkin ovet on avattava ulkopuolisille. Jos yhteistyökumppaneille muovailtu omakuva osoittautuukin teennäiseksi tai suorastaan valheelliseksi, saattaa tilanne muodostua jopa ylitsepääsemättömäksi.

Puolestaan ne, jotka yhteistyön alusta saakka ovat valaneet kumppanuutensa avoimelle keskustelulle ja luoneet välilleen siteen, joka sisältää bisnestason lisäksi henkilökohtaisen ulottuvuuden, ovat tilanteen kanssa sujut. Heille ei ole ongelma, että jommankumman lapsi kaataa strategiapuhelun aikana murot syliinsä. Toinen saattaa vain todeta, että kylläpä tuo teidän kolmevuotias Jani-Petteri on juuri sellainen touhottaja kuin olet aina puhunut. Tällöin on saavutettu luotettavan neuvonantajan taso.

Inhimilliset aspektit ainoastaan vahvistavat kumppanuuksia ja tuovat niihin uutta, ratkaisevaa lisäarvoa. Kenties tämän poikkeuksellisen aikajakson jälkeen yksi merkittävimpiä seurauksia työelämässä on, että osaamme olla rennompia ja laskea suojamuureja toistemme seurassa.

Positiivisuus ja arvojohtajuus erottuvat kaikilla

Muutos on lyhyessä ajassa näkynyt myös sosiaalisessa mediassa, jonka kanaviin ladataan enenevissä määrin luonnollisia kuvia kotoa ilman meikkiä tai muuta laittautumista. Lisäksi öyhöttäminen, vihapuhe ja vastakkainasettelu ovat jääneet marginaaliin, ja positiiviset, yhteisöllisyyttä tukevat sisällöt lisääntyneet merkittävästi.

Sama ilmiö on kertautunut politiikan kentällä. Hallituksen selkeä viestintälinja on nostanut pääministeripuolueen takaisin gallupien kärkeen. Todellisen hädän hetkellä suomalaiset osaavat puhaltaa yhteen hiileen, kannustaa toisiaan ja erottaa oikean arvojohtajuuden populistipuolueiden riidankylvämisestä. Sillä ei ylipäänsä pitäisi olla sijaa, muttei etenkään tässä maailmantilanteessa.

Itselleni koronan aiheuttama muutos ei ole tuottanut suurta kipuilua, sillä työkulttuurimme Ahjolla nojaa vahvasti aitoihin kohtaamisiin ja rakentavaan vuoropuheluun. Meillä konsulttien ja asiakkaiden välillä on ollut matala kynnys, jossa ihminen kohtaa ihmisen – niin työssä kuin arjessa.

Joten pidetään kynnys edelleen matalana vuoropuhelulle ja tuetaan toisiamme.