Mikko Aaltosen kirjoittama Jare Henrik Tiihosen alias rap-artisti Cheekin elämäkertakirja Musta lammas ilmestyy tänään. Koska Cheekin reseptiin kuuluu olennaisena osana lähes itsestään pyörivä kohumylly, on näidenkin julkkareiden edellä saatu nauttia kärkevästä sananvaihdosta artistin ja median välillä.
Tiihosta sapettaa, että STT julkaisi juttunsa heille toimitetusta kirjasta ennen julkaisupäivää. Artistin ja kustantajan mielestä STT rikkoi embargoa eli toivottua ajankohtaa, jota ennen he eivät haluaisi medialle annetusta materiaalista julkaistavan artikkeleja. STT:n näkemys on, että Tiihonen itse rikkoi embargon antamalla Kuukausiliitteelle haastattelun ja vierailemalla Arto Nybergin ohjelmassa, puhuen molemmissa kirjan sisällöstä.
Kuka on oikeassa on makuasia ja lopputuloksen kannalta aivan se ja sama.
Embargo on työkalu, mutta kenen käsissä ja mitä varten?
Embargo on loppujen lopuksi hyvien tapojen mukainen yhteisymmärrys tiedottajan ja median välillä. Se on puoliksi sanaton sopimus siitä, milloin tieto voidaan julkaista. Se on järjestely, ei lakipykälä.
Jos Tiihonen tai hänen kustantajansa lähtevät siitä, että media toimii törkyisesti rikkoessaan embargon, kun artisti samaan aikaan antaa ennakkohaastatteluja valikoiduille toimittajille, on se mielestäni aika naiivia. Nykyaikainen uutisjuttu on kuin banaanikärpänen: se singahtaa joka raosta silmien eteen tanssimaan ja ärsyttämään, muttei elä kovin pitkään. Jos yksi toimittaja päästi kärpäsensä jo irti, on muiden julkaistava myös – huomenna on jo uudet tarinat.
Toisaalta, embargon rikkominen (tai sen rajojen koettelu) itse voi nostaa huomion hyökyaallon. Syntyi kiista siitä, ottiko media vai Cheek varaslähdön, mutta kirja tuli joka tapauksessa esille. Se on lopputulos, johon kustantaja ja artisti päätyvät mielellään. Cheekin vihaajat eivät teosta kuitenkaan osta, fanit ostavat kuitenkin, ja nyt varmasti ostopäätöstään vielä tekemättömät kiinnittivät aiheeseen enemmän huomiota. Julkaiseminen on huomiobisnestä ja Cheek teki sitä juuri hyvin.
Koirat haukkuu, karavaani kulkee
Tiihonen on ollut suomalaisen musataivaan johtotähti jo useamman vuoden. Siinä asemassa kehittyy väistämättä pelisilmää median suhteen. Cheekiltä saattoi unohtua lehdistön työtavat ja reaaliteetit, mutta ehkäpä ei. Ehkä hän osasi odottaa juuri tällaista lopputulosta. Kenties artisti vetikin mestarillisesti juuri oikeista vivuista: keskustelu oli täydessä käynnissä ennen kuin kukaan ehti edes tajuta, missä mennään. Eikä siinä mitään.
Kuten rap-maailmassa saatettaisiin hyvinkin sanoa: ”Don’t hate the player, hate the game.”
