Näkemyksiämme

Edessäsi on Ahjon blogi. Viestintä on paitsi työtämme, myös osa jokapäiväistä elämää. Blogissa käsitellään molempia.

Seuraan, siis ymmärrän – Miksi mediaseuranta tulisi ottaa haltuun?

Tuntuuko joskus siltä, että vaikka tekisit mitä, tulosta ei synny. Olet kokeillut jo kaikkea, mutta maaliin ei ole pääsyä sitten millään. Ongelmana voi olla itsearvioinnin ja mittaamisen puute. Medianäkyvyyden tarkkailu on yrityksille ja organisaatioille elintärkeä keino huolehtia omasta kasvusta, sillä se auttaa luomaan ymmärrystä oman toiminnan parhaista puolista ja toisaalta – kipukohdista.

 

Miksi mediaseuranta on yhä tärkeämpi osa yrityksen strategian puskurina? Seuraamalla julkista keskustelua omasta toiminnasta, voi helpommin kartoittaa seuraavat tarvittavat askeleet kohti omaa kasvua. Oikotie onneen löytyy vain harvoille niistä, jotka toimivat pelkällä intuitiolla, unohtaen analytiikan. Oman media-analyysin avulla tiedät, mikä tekeminen on sellaista, joka voisi esimerkiksi herättää huonoimmassa tapauksessa pahennusta tavoiteyleisöissä. Tai mitkä ovat niitä tekoja ja arvoja, joiden edustamista toivotaan tai jopa vaaditaan. Mediasta löytyy niin monia asioita mitattavaksi kuin halutaan mitata.

Arvaan, että mietit seuraavaksi: ”mitä juuri minun kannattaisi ottaa huomioon mediaseurannassa?”.  Mittarit ovat jokaisella toimijalla omanlaiset, mutta on ainakin hyvä pohtia, löytyykö seurattavien asioiden listalta oman yrityksen nimi, toimiala ja kilpailijat ja omaan toimintaan liittyvä termistö. Seurannan syklit voivat olla myös hyvin eritempoisia, mutta optimaalisinta on tehdä seurannasta osa päivittäisiä tehtäviä.

Lista mediaseurannan suunnittelun tueksi:

  1. Mediaseuranta auttaa – se luo ymmärrystä siitä, mitä teet median, tavallisten kansalaisten sekä kohdeyleisösi mielestä oikein tai väärin.

  2. Medianäkyvyys on mahdollisuus – negatiivissävytteinenkin juttu voi auttaa sinua luomaan syvempiä suhteita median edustajiin ja toisaalta rakentamaan avointa kehitystarinaa, joka luo yrityksellesi persoonallisuutta ja inhimillistä vaikutelmaa.

  3. Median seuraaminen antaa ideoita – esimerkiksi kilpailijoiden uusimpien kampanjoiden ja tempausten tarkastelu voi inspiroida ja auttaa suunnittelemaan seuraavia omia askeleita. Muista kuitenkin inspiroitua monista, ei vain yhdestä kilpailijasta! Plagiointi ainoastaan näet lisää vettä negatiivisen medianäkyvyyden myllyyn.

  4. Mediamonitorointi ennustaa – riskit ja uhat syntyvät harvoin tyhjästä. Ilmassa voi olla heikkoja signaaleja, joita tutkia aktiivisesti, jotta minkäänlaista kriisiä ei syntyisikään. Media voi viljellä erilaisia trendejä, joiden kelkkaan yrityksillä voi olla paine hypätä. Tietoisuus siitä, että tällaisia trendejä on, ei välttämättä tarkoita sitä, että niiden matkaan on pakko lähteä, mutta tiedostavuudella voi luoda omia pelisiirtoja ja näin herättää yrityksenä positiivisia brändimielikuvia.

  5. Mediaseuranta on jatkuvassa muutoksessa – oman toiminnan mittaaminen ja toimialaymmärryksen kartuttaminen on jatkuva prosessi, joka muuttaa muotoaan maailman mukana. Harva tekee nykyään vain samaa asiaa päivästä toiseen muuttamatta strategiaa tai sitä ajavaa toimintaa millään tapaa. Vanha sanonta: ”vierivä kivi ei sammaloidu”, on siis tässäkin yhteydessä relevantti.

  6. Medioita on monia – mediaseurantaan kannattaa nykyään käyttää sijoitusmaailmassakin toimivinta strategiaa: hajauttamista. Sosiaalinen media on syönyt paljon arvovaltaa perinteiseltä medialta uusilla ja yhä demokraattisemmilla sisällöillään. Jokainen kansalainen voi nyt pienellä vaivalla luoda sisältöjä, joilla voi olla kauaskantoiset vaikutukset. Toisaalta perinteistä mediaakin seurataan vielä ja sieltä odotetaan kuratoituja ja tutkivia sisältöjä. Näiden kahden mediatyypin samanaikainen seuranta takaa tien onnistumiseen.

     

Kaipaatko apua mediaseurannassa? Ahjolla on vankka kokemus mediaseurannasta. Suunnittelemme yhdessä asiakkaamme kanssa juuri heille toimivimman seurantamallin ja -mittarit. Olemme luotettava apu mediaseurannan tukena ja autamme sinua mielellämme luomaan kokonaisvaltaista ymmärrystä parhaiden toimintamallien tueksi.

Ota yhteyttä Susannaan

Jätä yhteystietosi ja kuvaa lyhyesti mihin tarvitset apua. Palaamme pikapuoliin!

  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.

Jaa artikkeli

Ota yhteyttä

Jätä yhteystietosi ja kuvaa lyhyesti mihin tarvitset apua. Palaamme pikapuoliin!

  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.

Voit myös varata ajan 15min pikakonsultointiin tai käyttää chatia.