Patrik Laine istuu jäällä.

Jo siinä vaiheessa, kun televisiolähetys jääkiekon MM-kisoista oli vielä käynnissä ja kyseinen kuva esiintyi ensimmäisen kerran, sen saattoi ennustaa nousevan suomalaisten pettymyksen symboliksi. Muutamaa minuuttia myöhemmin kuva jo koreilikin iltapäivälehtien verkkosivuilla. Eikä ihme, sillä kyseiseen kuvaan tiivistyy koko se tunne ja tarina, mitä Leijonista oli tämän vuoden kisaviikkojen aikana rakennettu. Voittamattomat kaadettiin tärkeimmässä pelissä, eikä torille päästy rillaamaan.

Miksi juuri tämä kuva?

Olen lukenut monta sellaista analyysia finaalipelistä ja pelaajista, joissa julistetaan, että Patrik Laine ei ollut virallisista nimityksistä huolimatta Suomen joukkueen paras pelaaja. Kuka mittaa mitäkin, nimittäin somejulkisuuden osalta Laine lunasti leijonakuninkuutensa. Jos luterilaine kirkkokin osallistuu meemikeskusteluun, on julkinen keskustelu syttynyt oikealla tavalla. Eikä nimi miestä pahenna, jos tarkkoja ollaan. Jos Laineen otteet peleissä eivät olisi olleet niin lupaavia, tuskin meemitehtaat ja maan päämediat olisivat tarttuneet tilaisuuteen.

Toisekseen, kuvasta huokunut pettymys iski suomalaisiin syvälle juurtuneeseen kansallistunteeseen epäonnistumisen airueina. Muun muassa jääkiekossa menestyminen on usein jäänyt hartaista toiveista ja hirmuisesta latauksesta huolimatta haaveeksi, etenkin median kautta tulkittuna. Mutta ei se mitään – Suomi-brändihän perustuu siihen, että me olemme hyviä häviämään. Kuva Laineesta istumassa jäällä nostattaa tunteita, ja on siksi vaikuttavuudessaan oiva luku suomalaisen urheiluhistorian tarinaan.

Herää vain yksi kysymys.

Oliko kuvan asetelma suunniteltu? Diginatiiveille poseeraaminen on niin luontevaa ja somejulkisuutta varten ollaan aina niin valmiina, etten ihmettelisi, jos jäälle istahtaminen ei olisikaan ollut ihan hetken mielijohde. Miten vain, ikuinen kuva siitä tuli.