Näkemyksiämme

Edessäsi on Ahjon blogi. Viestintä on paitsi työtämme, myös osa jokapäiväistä elämää. Blogissa käsitellään molempia.

Miksi selkokieli on tärkeämpää nyt kuin koskaan ennen?

Ikuisena oppijana haluan kehittää omaa osaamistani jatkuvasti. Tällä kertaa päädyin tutustumaan selkokieleen Selkokeskuksen Kirjoita selkokieltä -verkkokurssin kautta. Kurssin aikana perehdyin tärkeisiin asioihin – mitä selkokieli on, kuka sitä tarvitsee ja miten tuottaa oikeaoppista selkokieltä. Ymmärsin myös, kuinka tärkeää sen käyttäminen on.

Kirjoittaja

Sanna Erkkilä
sanna.erkkila@ahjocomms.fi

Selkokielen merkitys Suomessa kasvaa, kun väestö vanhenee ja monimuotoistuu. Jopa 11–14 prosenttia Suomen väestöstä tarvitsee selkokieltä. Yle on tuottanut selkokielisiä uutisia jo noin 30 vuotta, mikä on hieno saavutus. Mutta kuinka moni oikeasti ymmärtää, miksi selkokieltä tarvitaan?

 

Selkokieltä tarvitsevat esimerkiksi monet kehitysvammaiset, ikääntyneet ja muistisairaat henkilöt. Myös maahanmuuttajat, jotka opiskelevat suomea, hyötyvät siitä valtavasti. Suomalaisen nuorison lukutaito on heikentynyt, ja kouluissa käytetään jo selkokirjoja tukena. Tämä ei ole pelkkä trendi tai ohimenevä ilmiö – selkokieli on tullut jäädäkseen ja se vaikuttaa merkittävästi ihmisten elämään.

 

Selkokieli on suomen kielen muoto, joka on sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yksinkertaistettu, jotta se olisi helpompi lukea ja ymmärtää kuin yleiskieli. Se on suunnattu kaikille, joilla on vaikeuksia yleiskielen kanssa. Selkokieli toimii siltana kielelliseen tasa-arvoon, ja ilman sitä monet jäisivät yhteiskunnan ulkopuolelle.

 

Ympäröivä yhteiskunta on tänä päivänä täynnä kriisejä, jotka koskettavat usein koko kansaa. Jos kriisiviestintää tehdään vain yleiskielellä, suuri osa ihmisistä jää tilanteiden ulkopuolelle. Tämä voi johtaa epävarmuuteen ja pelkoon, jotka voitaisiin välttää selkokielisellä viestinnällä.

 

Kenen pitäisi käyttää selkokieltä?

 

Selkokieli on osa palveluiden saavutettavuutta, ja tämän vuoksi myös julkisen hallinnon verkkopalveluita tulisi tarjota selkokielellä. Selkokielen käyttö ei kuitenkaan rajoitu vain tiettyihin tahoihin. Se on hyödyllistä kaikille, jotka haluavat tavoittaa laajan ja monimuotoisen yleisön. Tämä ei toki ole vielä yleistä, mutta miksi rajoittua vain yleiskieleen, kun selkokieli voi avata ovet suuremmalle yleisölle ja lisätä viestinnän vaikuttavuutta?

 

Selkokielen käyttö parantaa viestinnän saavutettavuutta ja ymmärrettävyyttä. Tämä on erityisen tärkeää yrityksille, jotka haluavat palvella asiakkaitaan paremmin. Esimerkiksi pankit ja vakuutusyhtiöt voivat hyötyä selkokielisestä viestinnästä. Kun asiakkaat ymmärtävät selkeästi, mitä heiltä odotetaan tai mitä heille tarjotaan, luottamus palveluntarjoajaan kasvaa. Tämä voi johtaa parempiin asiakaskokemuksiin ja vahvempaan asiakasuskollisuuteen. Lisäksi selkokieli auttaa yrityksiä täyttämään lakisääteiset saavutettavuusvaatimukset, mikä on yhä tärkeämpää nykypäivän digitaalisessa maailmassa.

 

Miten käyttää selkokieltä?

 

Ajattele, kuinka paljon helpompaa on ymmärtää seuraava lause:

”Tarkoitus on toteuttaa suunnitelma vaiheittain.”

verrattuna tähän:

“Tarkoituksena on implementoida strategiaa progressiivisella lähestymistavalla.”

 

Kaikkien taidot ovat erilaisia. Esimerkiksi taitava lukija tunnistaa helposti tekstilajin ja löytää olennaisen tiedon. Toisille kaikki tieto voi tuntua yhtä tärkeältä ja vaikealta erottaa.

 

Vaikeita sanoja sisältävä lause voidaan muuttaa selkokieliseksi, mutta se ei ole helppoa, eikä siihen ole yhtä oikeaa tapaa. Tärkeintä on pohtia, miten asian voi ilmaista yksinkertaisemmin ja selkeämmin. Näin varmistetaan, että kuuntelija ja lukija ymmärtävät sen merkityksen.

 

Konkreettiset vinkit selkokielen käyttöön

 

  • Käytä yleiskieltä ymmärrettävämpää sanastoa. Jos sana on vaikea, selitä se tai käytä arkisempaa termiä.
  • Käytä konkreettisia esimerkkejä ja selkeitä käsitteitä.
  • Käytä samaa sanaa tai pronominia viitatessa samaan asiaan.
  • Vältä synonyymien liiallista käyttöä.
  • Suosi lyhyitä lauseita ja virkkeitä.
  • Vältä monimutkaisia lauserakenteita, kuten lauseenvastikkeita ja kiilalauseita.
  • Vältä monimutkaisia visuaalisia elementtejä. Selkeät kuvat ja saavutettavuusnäkökulmat, kuten linkkien merkinnät ja tekstin kontrasti, tukevat ymmärrettävyyttä.

 

Kielelliset esteet ovat todellisia, mutta ne ovat myös ylitettävissä oikeilla työkaluilla ja asenteella. Kaipaatko apua selkokielisen viestinnän suunnittelussa ja toteutuksessa? Autamme mielellämme! Ota yhteyttä Ahjoon ja varaa ilmainen pikakonsultointi täältä

Ota yhteyttä Susannaan

Jätä yhteystietosi ja kuvaa lyhyesti mihin tarvitset apua. Palaamme pikapuoliin!

  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.

Jaa artikkeli

Ota yhteyttä

Jätä yhteystietosi ja kuvaa lyhyesti mihin tarvitset apua. Palaamme pikapuoliin!

  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.

Voit myös varata ajan 15min pikakonsultointiin tai käyttää chatia.