Näkemyksiämme

Edessäsi on Ahjon blogi. Viestintä on paitsi työtämme, myös osa jokapäiväistä elämää. Blogissa käsitellään molempia.

Maria Kesti nimitetty Ahjon Head of Operations -rooliin

Maria Kesti on nimitetty Ahjo Communicationsin Head of Operations -tehtävään 10.9.2025 alkaen. Uudessa
roolissaan Kesti on vastuussa päivittäisen toiminnan ohjauksesta. Hän keskittyy työssään erityisesti ​Ahjon
kasvustrategian toteuttamiseen, työyhteisön toimivuuteen ja myynnin kehitykseen. Lisäksi hän vastaa
toimintakulttuurin ja henkilöstöprosessien pitkäjänteisestä kehittämisestä. ​

 

Nimitys on osa Ahjon pitkän tähtäimen strategista organisoitumista, jonka tavoitteena on mahdollistaa
kestävä kasvu ja esimerkillinen työyhteisö. Maria Kesti on työskennellyt Ahjolla aiemmin terveysviestinnän
konsulttina sekä Health Communications Leadina. Hän jatkaa terveysviestinnän strategian kokonaisuuden
kehittämistä.

 

Kestin työskentelyssä yhdistyvät strateginen ajattelu, ihmislähtöinen johtaminen ja käytännönläheinen
kehittämisote. Ne ovat elementtejä, joita uudessa roolissa tarvitaan. Siinä korostuvat työntekijöiden
voimaannuttamisen ja osaamisen edistäminen.

 

”Ahjo tunnetaan kovan tason konsultointiosaamisesta ja kokemuksesta. Meidän strategiset tavoitteemme
ovat esimerkillinen työyhteisö, strateginen tapa toimia, partneruus ja kasvu. Sisältä vahva organisaatio
näkyy ja kuuluu ulos. Maria on rakentanut luottamusta ja rakenteita määrätietoisesti ja on selvästi henkilö,
joka kuuntelee, innostaa ja saa asioita tapahtumaan. ​Head of Operations -rooli antaa Marian työlle
uudenlaisen kehyksen, josta hyötyvät Ahjon henkilökunta, asiakkaat ja sidosryhmät”, sanoo
Ahjon toimitusjohtaja Sari-Liia Tonttila.

 

 


 

Ahjo Communications

Ahjo on strateginen 360-viestintätoimisto, jossa on paloa. Olemme erikoistuneet terveys-, energia-
ja julkisen alan yritys- ja kuluttajaviestintään sekä konsultointiin. Ahjo on osa WeberShandwickin
kansainvälistä verkostoa. Meidät tunnetaan erityisesti kriisi- ja strategisesta viestinnästä sekä
valmennuksista. Autamme asiakkaitamme hyödyntämään tekoälyä viisaasti viestinnässä.

 

Sytymme vastuullisesta liiketoiminnasta. Haluamme auttaa nostamaan arvot ja
merkityksellisyyden keskiöön kasvun eväiksi. Missiomme on tehdä asiakkaistamme ajatusjohtajia.

 

”Viestinnällä voi muuttaa maailmaa”
#vastuullisuus

 

 

Lisätietoja:

Maria Kesti
Head of Operations
050 443 7655
maria.kesti@ahjocomms.fi

Jaa artikkeli

Ota yhteyttä

Jätä yhteystietosi ja kuvaa lyhyesti mihin tarvitset apua. Palaamme pikapuoliin!

  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.

Voit myös varata ajan 15min pikakonsultointiin tai käyttää chatia.