The Independentin julkaisemassa jutussa valotettiin maailmanhistorian merkittävimpien säveltäjien, kirjailijoiden ja filosofien päivärytmejä. Taulukoista selviää kunkin henkilön luovaan työhön, lepoon ja vapaa-aikaan käyttämä aika. Esimerkiksi Franz Kafka oli luovimmillaan yöaikaan, Immanuel Kant työskenteli vain tunnin päivässä ja Voltaire nukkui ainoastaan neljä tuntia yössä. Lukuja vertailemalla käy kuitenkin nopeasti ilmi se, ettei luovaan työhön ole monistettavaa kaavaa. Se mikä toimii itsellä, ei välttämättä toimi toisella.

Sama teema nousi esille Image-lehden järjestämässä kirjoittajakoulutuksessa, jossa Suomen eturivin kirjailijat pohtivat suhdettaan kirjoittamiseen, luovuuteen ja ideointiin. Samalla he jakoivat vinkkejä luovan työn edistämiseksi.

Riisu itsesi

Luovan kirjoittamisen kursseja ohjanneen Miina Supisen mukaan kirjoittamisen suurin este ei ole luovuuden, vaan uskalluksen puute. Omia ideoita ja ajatuksia ei uskalleta sanoa ääneen, sillä pelko murskakritiikistä kasvaa liian suureksi.

”Jotta teksti puhkeisi kukkaan, on kirjoittajan riisuttava itsensä lukijoitaan varten”, Supinen totesi.

Kirjoittamisen kehittämiseksi Supinen neuvoo kirjoittamaan edes muutaman rivin joka päivä.

Ideointikykyä voi työstää moninaisin harjoittein esimerkiksi etsimällä yhdistäviä tekijöitä erilaisten asioiden välille tai perehtymällä semiotiikkaan tai formalismiin. Siinä missä kirjailijat saavat tukea kustannustoimittajilta ja hovikriitikoilta, nousevat muilla luovilla aloilla sisäiset palaverit ja yhteiset työpajat suureen arvoon.

Hanki tietoa, suunnittele ja varasta

Esko Salminen on sanonut, että näytteleminen on varastamista. Roolihahmoa rakentaessaan hän usein kerää luonteenpiirteitä ja ominaisuuksia eri ihmisestä, joita yhdistelemällä hahmo saa lopullisen muotonsa.

Kirjailija Katja Kettu puolestaan juttelee mielellään tuntemattomien ihmisten kanssa. Kohtaamisten pohjalta syntyy usein uusia oivalluksia.

Kirjoittaessaan Kätilö-romaaniaan Kettu suunnitteli työnsä niin huolellisesti, että sotahistoriaan perehdyttyään hän teki huoneeseensa aikajanan tapahtumille ja veti nuppineuloin viritetyillä langoilla yhteyksiä henkilöiden välillä.

Kun työ on suunniteltu hyvin, helpottuu luovan työn osuus merkittävästi.

Tietoa voi siis kerätä monin tavoin. Taustamateriaaliin perehtyminen, ideoiden metsästys, uuden ja vanhan yhdistely sekä ympäristön tarkkailu ovat avainelementtejä ideointi- ja suunnittelutyössä. Ainoastaan pysymällä ajanhermolla sekä tietämällä, mitä joku muu on jo tehnyt, on valmiudet luoda jotain uutta.

Lahja, joka kysyy kärsivällisyyttä

Onko luovuus synnyinlahja vai taito, jonka voi oppia? Riippuu siitä, keneltä kysyy.

Taina Latvala ajatteli pitkään, ettei hänellä koskaan olisi rahkeita kirjailijaksi. Hän oletti kirjailijantyön vaativan lahjakkuuden lisäksi sellaista neroutta, jota paikallislehden kesäharjoittelija ei koskaan voisi saavuttaa. Erilaisten tyylilajien harjoittelun, ahkeran lukemisen sekä vertaistuen avulla kaukaisesta unelmasta tuli kuitenkin totta.

Luova työ edellyttää siis jatkuvaa itsensä kehittämistä. Se vaatii istumalihaksia ja kärsivällisyyttä, sillä suuret ideat syntyvät harvoin salamaniskusta. Ja vaikka syntyisivätkin, ne tarvitsevat todennäköisesti vielä pitkää hiomista ja prosessointia.

”Työni tuottaa minulle niin suurta nautintoa, etten tahdo tehdä mitään muuta”, Katja Kettu totesi.

Lause on hyvä pitää mielessä kipuilun ja luovuuden tuskan keskellä.

Sillä siitähän kaikessa on loppujen lopuksi kyse.