Kun tapasin nykyisen mieheni, tiesin ensisilmäyksellä, että tämä oli nyt tässä. Mieheni ei tiennyt sitä samalla silmäyksellä, mutta asia selvisi hänelle varsin pian.

Koska olin Jaakon tavatessani jo aikuinen nainen, tuumin että pelkkä parisuhde, yhdessä asuminen, hyvä seksi ja iltakävelyt meren rannalla eivät riittäisi. Mieheni aivoituksista ei ottanut selvää, mutta hänkään ei ollut enää aivan nuori. Tarkalleen ottaen hän on minua kymmenen vuotta vanhempi.

Niinpä ajattelin, että haluan mennä ensimmäistä ja viimeistä kertaa elämässäni naimisiin. Mieheni, tai tuossa vaiheessa vielä miesystäväni, ei kuitenkaan älynnyt kysyä oikeaa kysymystä. Mikä oli sinänsä ihan ymmärrettävää, hänhän ei kuulunut edes kirkkoon.

Elämme modernissa maailmassa, joten en antanut asian häiritä. En antanut asia häiritä senkään takia, että tiedossa oli karkauspäivä.

Mutta koska juuri tämän yhteistyön oli tarkoitus kestää loppuelämä, en halunnut jättää mitään sattuman varaan. Halusin saada Jaakkoni koukkuun kertomalla hänelle tarinan, josta olisi mahdoton kieltäytyä ja tarjoamalla elämyksen, jonka hän muistaisi vielä vanhainkodissakin.

Halusin, ettei Jaakko edes ymmärtäisi, mikä häneen iski.

Varasin meille hyvissä ajoin pöydän venäläisestä ravintolasta ja pyysin miestäni varaamaan helmikuun 29. päivän kalenteristaan. Jaakon hälytyskellot eivät soineet.

Aloitin viestini paketoinnin

Kirjoitin hänelle kutsukortin, jossa viittasin karkauspäivään ikään kuin illan teemana. Ei reaktiota. Linnoittauduin kotimme keittiöön tekemään erittäin henkilökohtaista muistojen kansiota yhteisestä kahdesta vuodestamme.

Karkauspäivänä Jaakko kertoi naureskellen kuulleensa töissä, kuinka joku naispuolinen kollega kehotti miehiä piiloutumaan. Mikään ei herättänyt muuten kovin nopeaälyistä ja temperamenttista miestäni.

Venäläisessä ravintolassa oli mukavaa. Ruoka oli hyvää, sitä oli paljon ja vodkasta löytyi enemmän makuja kuin olisi uskonut olevan edes olemassa. Kun olin esitellyt muistojen kansioni, esitin karkaus-kysymykseni.

Ja uskokaa tai älkää, vielä tuossakaan vaiheessa mieheni ei ymmärtänyt mistä oli kysymys. Hän ei todellakaan tajunnut mikä häneen iski. Kun todellisuus lopulta valkeni, Jaakon kasvot kirkastuivat. Totta kai, oli vastaus, pitäiskö liittyä kirkkoon?

Mitä opimme tästä?

Elämänkumppanin koukuttaminen on systemaattista puuhaa, ja se kannattaa pitääkin sellaisena myös silloin kun pelkkä perusviestintä tuntuisi riittävän. Kyse on kuitenkin sopimussuhteesta, jonka on tarkoitus kestää seuraavaa tilikautta pidemmälle.

Halutun lopputuloksen saavuttamiseksi on tunnettava itsensä, huomioitava kohderyhmänsä ja käytettävä aikaa suunnitteluun. On oltava ratkaisukeskeinen ja luova. Luotava houkutteleva, hyvin paketoitu tarina, joka herättää tunteita.

Ja mikä tärkeintä, on oltava aito.

Asiakaslähtöisessä kuluttajaviestinnässä on kyse täysin samasta asiasta. Se tarjoaa ihmisille ratkaisuja. Se tarjoaa elämyksiä, joihin kuluttajalla on mahdollisuus osallistua. Se luo kiinnostavia puheenaiheita, joihin tuote tai palvelu vastaa. Parhaimmillaan se herättää vahvoja tunteita.

Asiakaslähtöisen kuluttajaviestinnän avain on asiakkaan syvällinen ymmärtäminen. Kuluttajia koukuttaa enemmän tuotteeseen liittyvä henkilökohtainen käyttötilanne ja tunneside kuin itse tuote tai palvelu. Harva palaa halusta juridisesti naimisiin, mutta useimmat varmasti toivovat yhteiselämää rakastamansa ihmisen kanssa. Vihkitodistus on vain väline tavoitteen saavuttamiseksi.

Tulevaisuudesta ei tiedä kukaan, mutta kaikki merkit viittaavat siihen, että meidän tarinamme kestää pitkään. Mieheni saattaa taas erota kirkosta, eikä hän edelleenkään ole kovin hyvä muistamaan syntymäpäiviä. Mutta hän haluaa minut myös mukaansa vapaaottelumatsiin ja hyvin kovaäänisen rock-bändin keikalle.

Hyvä tarina sekin.