Näkemyksiämme

Edessäsi on Ahjon blogi. Viestintä on paitsi työtämme, myös osa jokapäiväistä elämää. Blogissa käsitellään molempia.

Ketään ei kiinnosta organisaatiosi naistenpäivän postaukset!

Muutamana päivänä vuodessa riskini ärsyyntyä somessa on lähtökohtaisesti suurempi, ja yksi niistä on tänään vietettävä naistenpäivä. Päivä tuntuu edelleen olevan monille organisaatioille se helposti tartuttava merkkipäivä, jonka avulla voi nyhjätä tyhjästä yhden somepostauksen, jotta viikon somenakki saadaan täytettyä. Puhumattakaan esimerkiksi Pride-viikosta, jolloin yhden jos toisenkin organisaation profiileihin ilmestyy sateenkaarilippuja ja tyhjiä lauseita tasa-arvon merkityksestä.

Kirjoittaja

Breaking news: Tyhjät korulauseet eivät kiinnosta ketään! Maailmassamme on edelleen ongelmia, jotka kaipaavat korulauseiden sijaan ratkaisuja ja tekoja. Esimerkiksi työelämä tai elämä ylipäätään ei edelleenkään ole tasa-arvoinen eri sukupuolten ja vähemmistöjen välillä. Miesten ja naisten palkoissa on edelleen selittämätöntä palkkaeroa, ja naisten riski joutua perheväkivallan kohteeksi Suomessa on Euroopan korkeinta. Myös seksuaalivähemmistöt joutuvat edelleen taistelemaan Suomessakin omista oikeuksistaan ja tasa-arvoisesta kohtelusta, eivätkä Pride-tapahtumiin kohdistuneet uhat ole vuosien varrella ainakaan laskeneet. 

 

En halua nähdä enää yhden yhtä postausta, jossa löpistään tyhjiä ihmisoikeuksien tärkeydestä ruusukimpun tai sateenkaarilipun kera. Se, että yrityksessä on esimerkiksi naisia töissä, ei riitä. 

 

Miten sitten saisit sanottua näissä somepostauksissa jotain järkevää ja arvokasta?

 

1.  Kukkapuskista konkretiaan

 

Sen sijaan, että toivottelisit ruusu-giffin kera hyvää naistenpäivää kaikille maailman ihanille naisille, kerro mieluummin jotain konkreettista ja kannusta muita samaan. Miten teidän organisaationne pyrkii olemaan tasa-arvoinen työympäristö, tai miten se pyrkii edistämään naisten asemaa muuten miesvaltaisella alalla? Vai pyrkiikö se edes? Tekeekö organisaatiosi mitään konkreettista tasa-arvon eteen? Jos ei, uskalla myöntää epätäydellisyys ja lähde kurkottelemaan kohti parempaa. 

 

Sama periaate pätee myös ympäristöteemoihin. Maapallon ylikulutus- tai Suomen luonnon päivänä voit ottaa puheeksi yrityksesi oman hiilijalanjäljen ja toimet, joilla pyritään sen pienentämiseen. Jos toimia ei ole tehty tai ne ovat riittämättömät, nosta käsi pystyyn virheen merkiksi ja rohkaise esimerkilläsi myös muita ryhtymään toimiin.

 

2. Älä korosta itseäsi, vaan anna tilaa asialle 

 

Kun konkretiaa organisaatiosi merkittävistä toimista on kertynyt, olisi kutkuttavaa kertoa vain siitä, miten hieno ja upea meidän organisaatio on tasa-arvon tai esimerkiksi hiilineutraaliuden saralla. Älä kuitenkaan hyvesignaloi ja käännä huomiota itseesi päivän päätähdistä, vaan anna tilaa asialle. 

 

Pohdi esimerkiksi, miten postauksesi voisi edes pienesti parantaa naisten oikeuksien toteutumista tai ympäristön tilaa. Voisitko esimerkiksi kannustaa seuraajiasi johonkin toimintaan? Voisitko antaa näkyvyyttä jollekin yhteisölle tai järjestölle, joka tekee tärkeää työtä näiden asioiden eteen yhteiskunnassa?

 

3. Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, tee asialle jotain

 

Jos et ole herännyt pohtimaan vielä organisaatiosi paikkaa, jälkeä ja merkitystä maailmassa vuonna 2023, on korkea aika tehdä se nyt. Autan sinua mielelläni. Sillä välin jätä se ruusupuska postaamatta. 

 

Kaipaatko apua yrityksesi arvojen kiteyttämiseen ja niistä viestimiseen? Mietitkö, miten voisit olla vaikuttava sosiaalisessa mediassa? Ota yhteyttä ja varaa ilmainen pikakonsultointi verkkosivuiltamme. 

 

Kirjoittaja Maiju Pellikka on Ahjon viestintäkonsultti, joka haluaa nähdä yrityksiltä rohkeampaa vastuunottoa ja paikan ottamista yhteiskunnassa, sekä vaikuttavampaa viestintää myös sosiaalisessa mediassa.

Ota yhteyttä Susannaan

Jätä yhteystietosi ja kuvaa lyhyesti mihin tarvitset apua. Palaamme pikapuoliin!

  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.

Jaa artikkeli

Ota yhteyttä

Jätä yhteystietosi ja kuvaa lyhyesti mihin tarvitset apua. Palaamme pikapuoliin!

  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.

Voit myös varata ajan 15min pikakonsultointiin tai käyttää chatia.