Näkemyksiämme

Edessäsi on Ahjon blogi. Viestintä on paitsi työtämme, myös osa jokapäiväistä elämää. Blogissa käsitellään molempia.

”Syö sormesi pois!” – älä unohda lokalisointia kansainvälisissä projekteissa

On useita surullisenkuuluisia esimerkkejä yrityksistä, jotka yrittivät laajentua uuteen maahan ja – syystä tai toisesta – epäonnistuivat. Uusille markkinoille laajentuminen olisi usein voinut onnistua paremmalla paikallisen kielen ja kulttuurin tuntemuksella.

Yksi tunnetuimmista epäonnisista esimerkeistä lienee Pepsin slogan ”Pepsi brings you back to life”, joka kääntyi Kiinassa muotoon ”Pepsi brings your ancestors back from the grave”. Toinen tunnettu slogankömmähdys oli KFC:n ”Finger lickin’ good”, joka kääntyi Kiinassa muotoon ”Eat your fingers off” – ei järin houkutteleva slogan pikaruokaravintolalle.

 

Suomeen laajentuessa kansainvälinen yritys saattaa puolestaan yllättyä huomatessaan, etteivät nokkelat englanninkieliset sanaleikit käännykään yhtä näppärästi kuin toiselle indoeurooppalaiselle kielelle kääntäessä. Sen lisäksi Suomessa harvoin käytetään ylitsevuotavia ylistyssanoja tuotteen markkinoinnissa, joten mainosteksteissä tulisi suosia informatiivisuutta liiallisen hehkuttamisen sijaan.

 

Paikallistietämys on valttia

 

Mikä näissä edellä mainituissa esimerkeissä sitten meni vikaan? Kun yritys vie tuotteensa uusille markkinoille, huolehditaan yleensä ensimmäisenä siitä, että sisällöt käännetään paikalliselle kielelle. Pelkkä kääntäminen ei kuitenkaan riitä, vaan uusille markkinoille siirryttäessä tulisi hyödyntää lokalisointia eli paikallista tietämystä ja tuote tulisi sovittaa paikallisiin tapoihin.

 

Siinä, missä kääntäminen keskittyy asiasisältöön, mennään lokalisoinnissa vielä syvemmälle paikalliseen kulttuuriin. Lyhykäisyydessään lokalisointi tarkoittaa sitä, että uusia tuotteita tai materiaaleja sovitetaan paikalliseen kulttuuriin sopivaksi, ja sen tavoitteena on, että yrityksen sanoma ymmärrettäisiin uusilla markkinoilla niin hyvin kuin mahdollista.

 

Lokalisoijan on tunnettava paikalliset markkinat ja kulttuuri. Lokalisoinnissa otetaan huomioon mittayksiköiden lisäksi muun muassa paikalliset arvot, tabut, tavat ja moraali, ja siinä pidetään huolta, ettei tuote tai materiaali sisällä paikallisia loukkaavia elementtejä. Jo pienen vivahde-eron huomiotta jättäminen voi osoittautua kohtalokkaaksi – kuten kävi Pepsin ja KFC:n sloganeille Kiinassa.

 

Vinkit lokalisointiin:

 

  1. Muuta päivämäärät ja mittayksiköt sekä muut vastaavat asiat paikalliseen muotoon.
  2. Muista, että eri symboleita ja värejä käsitetään eri tavoin eri kulttuureissa.
  3. Vältä sisältöä, joka voitaisiin kokea loukkaavana.
  4. Älä käännä Google Translaten avulla. Turvaudu ammattilaisen apuun ollessasi epävarma.

 

 

 

Ota yhteyttä Susannaan

Jätä yhteystietosi ja kuvaa lyhyesti mihin tarvitset apua. Palaamme pikapuoliin!

  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.

Jaa artikkeli

Ota yhteyttä

Jätä yhteystietosi ja kuvaa lyhyesti mihin tarvitset apua. Palaamme pikapuoliin!

  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.

Voit myös varata ajan 15min pikakonsultointiin tai käyttää chatia.