Näkemyksiämme

Edessäsi on Ahjon blogi. Viestintä on paitsi työtämme, myös osa jokapäiväistä elämää. Blogissa käsitellään molempia.

Ahjon mentorointiohjelma saa jatkoa!

Viime vuonna aloitimme Ahjolla vapaaehtoisen mentorointiohjelman. Great Place to Work -työpaikkana meitä kirittää työssä kehittyminen ja monet meistä ovat ikuisia oppijoita!  

 

Meiltä löytyi 3 paria, joissa oli intoa oppia toinen toisiltaan. Halusimme kevyen ohjelman, jossa mentoroitava päättää tahdin ja agendan, ohjelma oli häntä varten! Tapasimme kuukauden välein n. 5 kertaa. Ohjelman alussa ja lopussa juttelimme yhdessä tavoitteista, työkaluista ja lopussa arvioimme hyötyjä ja oppeja.

 

 

Kommentteja mentoroitavilta:

 

  • ”Sain puhua itsestäni työminänä tunnin jollekin.”
  • ”Opin, että virheet on mahdollisuus””
  • ”Suosittelen. Auttaa, että on tyyppi, joka kyselee. Tulee tehtyä.”
  • ”Padel-seinä.”
  • ”Suosittelen. 2 vuoden välein olisi hyvä. Tässä vaiheessa työuraa nopeaa kehitystä. ”
  • ”On hyvä puhua toisen kanssa.”     

 

 

Miten mentorointi kehittää meitä?

 

  • nopeuttaa siirtymää teoriasta käytäntöön
  • yhtenäistää toimintatapoja ja laatua
  • kehittää työelämä- ja vuorovaikutustaitoja
  • vahvistaa sitoutumista ja vähentää vaihtuvuutta
  • kasvattaa tulevia asiantuntijoita ja avainhenkilöitä

 

 

Ahjon mentorointiohjelma saa jatkoa ja käynnistyy jälleen alkuvuonna 2026!

 

 


 

Ahjo Communications

 

Ahjo on strateginen 360-viestintätoimisto, jossa on paloa. Olemme erikoistuneet terveys-, energia-

ja julkisen alan yritys- ja kuluttajaviestintään sekä konsultointiin. Ahjo on osa WeberShandwickin

kansainvälistä verkostoa. Meidät tunnetaan erityisesti kriisi- ja strategisesta viestinnästä sekä

valmennuksista. Autamme asiakkaitamme hyödyntämään tekoälyä viisaasti viestinnässä.

 

Sytymme vastuullisesta liiketoiminnasta. Haluamme auttaa nostamaan arvot ja

merkityksellisyyden keskiöön kasvun eväiksi. Missiomme on tehdä asiakkaistamme ajatusjohtajia.

 

”Viestinnällä voi muuttaa maailmaa”

#vastuullisuus

Jaa artikkeli

VEN

Ahjolle vastuullista viestintää -merkki ensimmäisten joukossa

Viestinnän eettinen neuvosto VEN on myöntänyt Ahjolle Vastuullista viestintää -merkin. Merkki osoittaa, että haluamme edistää vastuullista viestintäkulttuuria.   ”Koulutamme säännöllisesti omaan henkilökuntaamme viestinnän eettisiin ohjeisiin ja erilaisiin viestintätapauksiin, joissa eettiset valinnat

LUE LISÄÄ

Ota yhteyttä

Jätä yhteystietosi ja kuvaa lyhyesti mihin tarvitset apua. Palaamme pikapuoliin!

  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.

Voit myös varata ajan 15min pikakonsultointiin tai käyttää chatia.

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaa uusimmat blogitekstit suoraan sähköpostiisi!