Ahjo juhlii tänä vuonna 30-vuotista taivaltaan suomalaisen viestintäkulttuurin uudistajana. Kolmessa vuosikymmenessä olemme olleet mukana viestinnän ja erityisesti kriisiviestinnän valtavassa murroksessa, kasvattaneet Suomeen merkittävän joukon huippuviestintäkonsultteja ja rakentaneet vahvan maineen kaikkein vaativimpien viestinnän haasteiden ratkaisijana.
Matka alkoi yhden ihmisen ideasta ja kasvoi nopeasti alan suunnannäyttäjäksi rohkeiden päätösten, jatkuvan oppimisen ja ihmislähtöisen ajattelun kautta. Viestinnän muutoksessa yksi asia on pysynyt: uteliaisuus ja halu kehittää uutta.
Juhlavuonna katse on vahvasti tulevassa: viestinnän seuraava murros on jo täällä, ja tekoäly on keskeisessä roolissa myös Ahjon kehitystyössä. Tänä vuonna solmimme tekoälykehitysyhteistyön Lanttu.io:n kanssa. Ahjolle se on luonteva askel: viestintä elää parhaillaan uutta murrosta, jossa tekoäly muuttaa sekä työkalut että työn luonteen.
–”Kun ajattelen tätä kaikkea, olo on kiitollinen. Kiitollinen asiakkaista, ihmisistä, tiimistä ja niistä tilanteista, joissa olemme saaneet olla mukana myös silloin, kun panokset ovat olleet korkeimmillaan. Ja ehkä juuri siksi 30 vuotta on mennyt nopeasti: koska työ on ollut merkityksellistä. Ja koska tulevaisuus tuntuu edelleen yhtä kiinnostavalta kuin silloin, kun kaikki alkoi.”
Ahjon toimitusjohtaja, Sari-Liia Tonttila
Voit seurata juhlavuottamme erityisesti sosiaalisen median kanavissamme, otathan siis meidän tilit seurantaan Linkedinissä, Facebookissa & Instagramissa.
Ahjo Communications
Ahjo on strateginen 360-viestintätoimisto, jossa on paloa. Olemme erikoistuneet terveys-, energia-
ja julkisen alan yritys- ja kuluttajaviestintään sekä konsultointiin. Ahjo on osa WeberShandwickin
kansainvälistä verkostoa. Meidät tunnetaan erityisesti kriisi- ja strategisesta viestinnästä sekä
valmennuksista. Autamme asiakkaitamme hyödyntämään tekoälyä viisaasti viestinnässä.
Sytymme vastuullisesta liiketoiminnasta. Haluamme auttaa nostamaan arvot ja
merkityksellisyyden keskiöön kasvun eväiksi. Missiomme on tehdä asiakkaistamme ajatusjohtajia.
”Viestinnällä voi muuttaa maailmaa”
#vastuullisuus

