Tuoreen selvityksen mukaan Suomessa on Euroopan kuudenneksi paras terveydenhuolto. Soteraunioiden ja vanhustenhoidon kriisin keskellä tätä voi olla vaikea uskoa.

Terveydenhuolto on kroonisessa mainekriisissä. Markkinointi- ja viestintäalalla vallitsee tällä hetkellä arvopohjaisuuden suuntaus: arvolähtöisyyttä tarjotaan ratkaisuksi kaikkeen aina hilavitkuttimista bulkkiin. Samaan aikaan yhteiskunnan koheesion perusta ja sivistyksemme mittari, terveydenhuolto, näyttäytyy epäeettisen toiminnan pesäkkeenä.

Aikamme ajatusjohtajat muutoksen keskellä

Jos suomalaisilta kysyttäisiin, kuka on heidän mielestään terveysalan ajatusjohtaja, veikkaisin, että mukana ei olisi johtajia, visionäärisiä ajattelijoita tai kansainvälisesti arvostettuja tutkijoita. Arvo Ylppö ja Pekka Puska ovat nuorille kaukaisia hahmoja eikä suuria johtajia ole näköpiirissä.

Suomalaisten lista terveysalan ajatusjohtajista olisi todennäköisesti pitkä ja hajanainen. Kärjessä komeilisi melko varmasti joku populistilla viesteillä ratsastava someguru, jonka mukaan meillä on surkeat johtajat, ajasta jälkeenjääneet tutkijat ja media se vasta hukassa onkin.

Sosiaali- ja terveysala on muutoksen ja disruption tilassa. Konservatiivinen kenttä elää uudistajien aikakautta. Tämän kevään tapahtumat ovat osoittaneet, että yhtälö ei ole helppo. Soterämpiminen rapauttaa luottamusta entisestään.

Terveysalan vahvuus ei ole ollut niinkään luovuudessa, vaan toistettavuudessa: tuotetaan hyvää ja tasalaatuista hoitoa hyviksi todetuilla kaavoilla. Muutoksen keskellä tarvitaan kuitenkin luovia ratkaisuja, liittyvät ne sitten sosiaalisiin ja teknologisiin innovaatioihin tai tapoihin kohdata ihminen kokonaisvaltaisesti.

Terveysalan ajatusjohtaja on muutosjohtaja

Päätöksenteon vaikeudesta huolimatta terveysala kaipaa kipeästi johtajia, jotka uskaltavat visioida ja ajaa tarpeellisia uudistuksia. Paikka ei ole helppo, koska terveydenhuolto koskettaa kaikkia ja on yhteiskunnan tulevaisuuden kohtalonkysymys. Kaikkia on mahdoton miellyttää.

Jos muutat rakenteita, et ymmärrä tavallista ihmistä. Jos markkinoit kuluttajille, olet todennäköisesti helpon rahan perässä. Jos luotat teknologiaan, astut todellisten asiantuntijoiden varpaille. Jos vaadit näyttöön perustuvaa terveyspolitiikkaa, et ymmärrä päätöksenteon realiteetteja.

Nopeasti muuttuvassa maailmassa tarvitaan keskustelevia muutosjohtajia. On käytävä dialogia, joka auttaa paitsi ymmärtämään paremmin ympäröivää maailmaa, myös kirkastamaan oman olemassaolonsa tarkoitusta. Tulevaisuus on niiden, jotka uskaltavat kohdata yllä olevat jännitteet.

Janne Huovila

+358 50 363 6278 janne.huovila@ahjocomms.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *