Pääministeri Juha Sipilä, valtiovarainministeri Alexander Stubb ja oikeus- ja työministeri Jari Lindström tekivät taannoin ns. fist bumpin eli nyrkkitervehdyksen riemuitessaan työmarkkinajärjestöjen alustavasta sovusta yhteiskuntasopimuksesta.
Mitä sitten seurasi? Ammattijärjestöt pahoittivat kovasti mielensä ja Palvelualojen ammattiliitto PAM ja Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT hylkäsivät työmarkkinoiden keskusjärjestöjen (silloisen) esityksen yhteiskuntasopimuksen jatkosta (tosin nyrkkeily lienee ollut vain ns. viimeinen isku). Omasta mielestään ministerit vain iloitsivat sovusta ja tulevista työpaikoista.
Miksi moinen kohu, vaikka kyse oli vilpittömästä – vaikkakin todennäköisesti etukäteen suunnitellusta – ilonilmauksesta.
– Virheitä sattuu ja nyrkkitervehdys saattoi olla spontaani ele, mutta he eivät ehkä tulleet ajatelleeksi, millaisen ikävän tulkinnan se monien mielessä sai, totesi Palvelualojen ammattiliiton hallituksen puheenjohtajan Ann Selin Ilta-Sanomissa. Turun yliopiston politiikan tutkija Erkka Railo puolestaan ihmetteli, kuinka yhdestä eleestä kasvoi niin suuri kysymys. Railon mukaan tukalassa tilanteessa pienetkin eleet saavat huiman symboliarvon.
Ylimielisyyden sijaan arvostelukyvyn puutetta
Oliko nyrkki-iloittelun taustalla sitten ylimielisyyttä? Tuskin, enemmänkin kyse lienee ollut puhtaasta helpotuksesta. Arvostelukyvyn puutteesta ja harkinnan pettämisestä ele kuitenkin kertoi – ja siihen hallituksellamme ei olisi varaa.
Nyrkkikohu muodostui lopulta vain pieneksi myrskyksi vesilasissa, mutta se näytti jälleen kerran miten pienistä nyansseista viestintä koostuu. Poliittiset persoonallisuudet sekä heidän sutkauksensa saattavat muodostua legendoiksi. Useimmiten sutkaukset ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin lennosta kiteytettyjä oivalluksia, sillä niitä on hiottu avustajakaartin kanssa viikkokausia. Poliittisen ja yritysjohdon tulisi kuitenkin harjoitella elekieltään ja esiintymistään yhtä paljon kuin puheensa sisältöä – muuten loistavakin viesti voi mennä metsään.
Puhe- ja esiintymistaito eivät silti ole ainoat, eivätkä edes tärkeimmät poliitikon hyveet. Paljon tärkeämpiä ominaisuuksia ovat tilannetaju ja arvostelukyky. Kankeakielinenkin poliitikko (esimerkiksi Paavo Lipponen) voi nousta huipulle, harkitsematon pudota sieltä (esimerkiksi Ilkka Kanerva).
Kädenpuristus riittää
Entä pidänkö itse fist bumpista? En todellakaan. Vakaa, luottamusta herättävä kädenpuristus on yksi suomalaisen tapakulttuurin peruspilareista ja etenkin tuossa tilanteessa se olisi ollut tavallistakin enemmän paikallaan. Rapakon takaa lainattu keski-ikäisten miesten raphenkinen nakuttelu oli lähinnä vaivaannuttavaa katsottavaa.