En varmasti ole maailman ainoa lapsi, jolle on pienenä luettu paljon. Kuitenkin vasta lukiossa havahduin pohtimaan, miksi reaaliaineet olivat minulle helppoja, kun taas matematiikka ja ruotsi täyttä piinaa. Tulin siihen lopputulokseen, että syy oli reaaliaineiden sisältämissä tarinaelementeissä. Erityisesti historia ja uskonto etenivät vahvasti tarinoiden muodossa, jolloin oppimisesta katosi pakonomaisuus ja ulkoa opettelun mekaanisuus.
Äidinkielen painopisteen siirtyminen kielioppisäännöistä kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen syvensi tietäni tarinoiden maailmaan ja lopulta yliopistoon yleisen kirjallisuustieteen pariin. Se oli ratkaisu, joka nostatti lähipiirissäni kulmakarvoja, sillä valtaosa ystävistäni suuntasi joko Otaniemeen tai kaupalliselle alalle.
Tarinoiden kaupunki
Pyörähdin viikko sitten nopealla viikonloppulomalla Lontoossa. Kaupungilla kierrellessäni aloin yhtäkkiä nähdä tarinoita ja niiden monimuotoisuutta kaikkialla. Tämä ei kenties ole täysin tavatonta maassa, jonka vaikutus kulttuuriin, taiteeseen ja ylipäänsä länsimaalaisen sivistyksen kehittymiseen on vuosisatojen aikana ollut mittaamattoman suuri.
Suuntasin ensitöikseni British Museumiin, jossa en ollut vieraillut 20 vuoteen. Lukemattomien esineiden ja näyttelykappaleiden joukosta huomioni kiinnittyi intensiivisimmin niihin, jotka oli sidottu tarinoihin. Antiikin Kreikan ja Rooman jumaltarut, Egyptin faaraot ja Kristinuskon inspiroimat taideteokset veivät leijonanosan ajastani. Näin esineistä ei tullut minulle irrallisia tai juurettomia, vaan ymmärsin kokonaisvaltaisemmin, kuinka ne ovat osa suurta jatkumoa. Käynti museossa, jos mikä, oli todellinen visuaalisen tarinankerronnan pläjäys.
British Museumin ja Piccadilly Circusin välissä sijaitsee Lontoon ja kenties koko Euroopan teatterin ja musikaalien kehto –West End. Teatterin ja tarinoiden suhdetta lienee turha alleviivata, mutta neonvalojen kimalluksessa mieleeni iskostui musikaalien ja tarinoiden suhde. Musiikki on esitysten kantava voima, mutta se ei vielä riitä: Esitys vaatii selkärangakseen tarinan, jotta elämyksestä muodostuu täydellinen. Muutoin kyseessä on vain ontto cover-esitys teatterimiljöössä.
Oikeisiin henkilöihin ja tapahtumiin perustuvat tarinat tuntuvatkin olevan huudossa, sillä uutuuksista näkyvimmin esillä olivat Michael Jacksonista kertova musikaali ”Thriller” sekä muun muassa Diane Rossin sekä Marvin Gayen levy-yhtiömusikaali ”Motown”. Myös yhä useammat elokuvat suosivat tositapahtumiin pohjautuvia käsikirjoituksia, sillä siten yleisöllä on valmis kosketuspinta sisältöön. Tunnistettavuus ja samaistuttavuus tuovat tarinaan kokonaan uuden syvyyselementin.
Satutarinoita viheriöllä ja nostalgiaa kenkäkaupassa
Mitä olisi vierailu Englannissa ilman jalkapallo-ottelun tunnelmaa? Suuntasin sunnuntaina Pohjois-Lontooseen, jossa vastakkain olivat Arsenal ja Leicester. Sensaatiomaisesti liigaa johtava piskuinen Leicester oli ennen ottelua kolmantena majailevaa suurta ja mahtavaa Arsenalia edellä. Voiton myötä ero kasvaisi ratkaisevan tuntuiseen kahdeksaan pisteeseen. Mikäli Leicester onnistuisi kauden päätteeksi voittamaan valioliigan, olisi kyseessä suurin pommi eurooppalaisessa jalkapallossa – ikinä. Ottelu itsessään oli täynnä draamaa: kyseenalainen rangaistuspotku, punainen kortti sekä Arsenalin viimehetken voittomaali. Daavid siis hävisi Goljatille, mutta satutarina (termi, jolla Leicesterin kautta on Britanniassa kutsuttu) jatkuu sarjakärjessä kahden pisteen turvin.
Viimeinen silaus Lontoon tarinoille oli liki jokaisen kaupan hyllyllä komeilleet, uutta tuloaan tekevät Nike Air-lenkkarit. Kengät olivat kovaa valuttaa 90-luvulla – ei vähiten siksi, että brändi rakentui kiinteästi Michael Jordanin ympärille. Retrotuotteen vetovoima perustuu yksilön sisäisten tarinoiden eli nostalgisuuden hyödyntämiseen, mikä toimii samalla tavalla kuin tarina, joka perustuu tositapahtumiin. Ero on se, että tarinan keskiössä on kuluttaja itse, joka tekee ostopäätöksen.
(Ostinko lenkkarit? Totta kai. )
Vaikka tarinat heräsivät itselleni uudella tavalle eloon Lontoossa, ei se tarkoita sitä, että niiden tarvitsee jäädä sinne. Niiden paras puoli onkin se, että ne seuraavat kaikkialle.
