Viestintätoimistot ja minä puhuimme pitkään eri kieltä. Mikä sai minut uskomaan viestinnän voimaan?

Hävettää tunnustaa, mutta vielä muutama vuosi sitten mielsin viestintätoimistot vain yritysten maineenhallinnan, lobbauksen ja mediaviestinnän tarjoajiksi. Ihmettelin, että mitä ne siellä kohkaavat uudenlaisista keinoista tavoittaa kohderyhmiä ja vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin.

Kansainvälisessä brändityössäni uskoin ennen kaikkea perinteisen mediamainonnan, myynnin ja markkinoinnin pyhään kolminaisuuteen, jossa eurot kilahtavat kassaan nopealla temmolla ja ennusteiden mukaisesti. Mediaympäristön muuttuessa looginen ratkaisu oli lisätä kokonaispalettiin ostetun median digi- ja somekanavat mukaan.

Sitten koitti aika, jolloin tutuilla keinoilla ei enää saatukaan yhtä hyviä tuloksia ja mediaan pumpattujen rahojen ROI huononi päivä päivältä. Viestintätoimistojen ratkaisut alkoivat kiinnostaa.

Mitä viestintätoimistot sitten tarjosivat? Ainakin ekonomin korvaan palvelut kuulostivat enemmän tai vähemmän huuhaalta: tarinankerrontaa, sisältömarkkinointia, ydinviestin kirkastamista ja kaikenlaisia valmennuksia. Pyörittelin silmiä ja mietin, mitä tekemistä näillä palveluilla on todellisen bisneksen kanssa? Viestintätoimistot ja minä puhuimme edelleen eri kieltä. Ironista, eikö totta?

Liiketoimintaa tukevaan ajatusjohtajuuteen tarvitaan dialogia

Viestinnän merkitys liiketoiminnalle kirkastui, kun kuulin Ahjosta ja strategisesta ajatusjohtajuudesta. Ketäpä ei kiinnostaisi pysyvän kilpailuedun saavuttaminen? Ymmärsin, että ajatusjohtajuus antaa tulevaisuuteen suuntautuvan viitekehyksen ja linkittää yrityksen ydinosaamisen, organisaatiokulttuurin ja ulkoisen viestinnän yhteisen kattoajatuksen alle. Sanoissa sitouttaminen ja vuoropuhelu alkoi olla järkeä.

Viestintätoimistot juurtuivat elämääni: ensin palveluntarjoajana ja sitten työnantajana. Pian löysinkin itseni toimitusjohtajan ja osakkaan roolista Ahjossa. Niin vahvasti uskon nyt viestinnän voimaan.

Henkilökohtaisesti odotan tältä syksyltä asiakkaidemme kanssa keskusteluja strategisen ajatusjohtajuuden lisäksi erityisesti markkinointi- ja viestintäpäättäjiä askarruttavista teemoista, kuten viestinnän ja markkinoinnin tehon mittaamisesta, tuloksellisesta vaikuttajamarkkinoinnista, paremmasta asiakas- ja brändikokemuksesta, pitkäjänteisestä somevaikuttamisesta ja vaikuttavasta henkilöbrändäyksestä.

Intohimoinen ote viestintäkulttuurin uudistamiseen ja innovatiivisuus olivat syyt, miksi hyppäsin 20 vuoden jälkeen asiakkaan puolelta viestintätoimisto Ahjoon. Skeptisenä asiakkaana aion jatkossakin pitää huolta siitä, että viestintä on bisneksen ytimessä.