Näkemyksiämme

Edessäsi on Ahjon blogi. Viestintä on paitsi työtämme, myös osa jokapäiväistä elämää. Blogissa käsitellään molempia.

Merkityksellisyys verkkouudistuksen inspiraationa –5 vinkkiä uudistukseen

Verkkosivuja tulee uudistaa muutaman vuoden välein. Ahjolle koronavuosi 2020 merkitsi uuden suunnittelua. Pysähtyminen ja koronavuosi auttoi näkemään oleellisen ja antoi suuntaa muutokselle. Edelliset verkkosivut oli tehty 2016 brändiuudistuksen jälkeen.

  1. Mihin meitä tarvitaan? Merkityksellisyys kaiken pohjana

Teimme uuden liiketoimintastrategian hallituksessamme markkinaa ja asiakkuuksia peilaten ja henkilöstömme kanssa sparraten. Etsimme vastauksia kysymykseen ”Miksi olemme olemassa?” ”Mihin meitä tarvitaan?” Käsityksemme strategisen viestinnän roolista vahvistui: sen merkitys asiakkaillemme on kasvanut ja osaamisemme on tuottanut lisäarvoa. Viestintä on strateginen osaamisalue yritysten johtamisessa ja kasvussa, palveluiden ja tuotteiden myynnissä ja markkinoinnissa sekä sidosryhmäsuhteiden rakentamisessa.

 

Jatkossa keskitymme entistä vahvemmin strategiseen viestintään ja valmentamiseen, haluamme olla apuna muutoksessa ja lisäämässä osaamista. Tästä syntyi verkkosivu-uudistuksen lähtökohdat.

 

  1. Miten voimme palvella paremmin uusia kontakteja www-sivuilla?

Iso osa verkkovierailijoistamme on uusia kontakteja. Halusimme ehdottomasti enemmän dialogia kohtaamisiin. Uutta on se, että nyt Ahjolta voi varata maksuttoman 15min pikakonsultoinnin kalenteristamme. Haluamme tarjota toiset aivot käyttöön ja auttaa eteenpäin. Samalla olemme avanneet oven Hubspotin maailmaan.

 

Chatilla voimme vastata nopeasti kysymyksiin ja palvella paremmin. Ilmaisohjelma Crisp toimii sekä apilla että sähköpostilla. Kaikki palveluvuorossa olevat saavat viestit ja vastaaminen käy helposti ja nopeasti. Vierailija saa henkilökohtaisemman palvelukokemuksen ja ystävälliset kasvot linjoille (linjoilla oma henkilöstömme). Chat kasvattaa palvelukokemuksen onnistumisen tunnetta, takaa paremman asiakaspalvelun ja lisää tutkitusti konversiota.

 

  1. Miten karsit turhan ja jätät/lisäät oleellisen?

Verkkosivuston statistiikka auttaa näkemään mitä sivuilla pitäisi olla ja mikä on turhaa. Seuraa liikenteen lähteitä, landing page -top listoja ja hakusanoja. Mistä kanavista vierailijat tulevat ja mille sivuille he päätyvät? Jätä pois epäoleellinen ja panosta oleelliseen.

 

Google palkitsee asiantuntijuudesta, joten tekstiä sivustolla tulee olla riittävästi. Meille sisältöä edustavat ennen kaikkea työnäytteemme, asiakkaidemme kommentit ja näkemyksemme eli blogit strategisen viestinnän eri alueista.

 

  1. Miltä näytämme ja miten puhumme?

 

Erottuminen visuaalisesti on oleellinen osa kilpailukeinoa, jopa kilpailuetu. Ahjon nimi tarkoittaa kuumaa tulipesää, jossa sulatetaan metallia, jotta voidaan takoa uutta. Brändin ytimessä on aina palanut liekki. Tuli kuvaa rakkauttamme lajiin ja intohimoamme erilaisten asiakkaiden johtamisen haasteisiin ja viestinnällisiin haasteisiin. Tuli näkyy sivustomme kuvituksessa.

 

Yhtä tärkeää on myös brändin puhe. Kuulostammeko samalta kuin asiakastapaamisissa? Älä väitä mitään, mitä et ole. Tavoitteena on mahdollisimman yhtenäinen asiakaskokemus. Kokemuksesta tulee yhtenäinen, kun verkkosivusto, chat ja henkilöstö puhuvat samaa kieltä.

 

  1. Mistä paras osaaminen?

Suunnittelussa ja toteutuksessa kannattaa aina kääntyä ammattilaisten puoleen. Niin meidänkin projektissamme. WordPress-pohjaista verkkosivustoa kehittämässä on ollut joukko asiantuntijoita: luottosuunnittelijamme J-P Markerista ja Satu Heinonen, Webaulan verkkokehitystiimi ja Ahjon henkilöstö.

Analyysejä, benchmarkkausta ja 3 eri versiota. Tunteja on kulunut, mutta sitä kokonaisuus vaatiikin. Olemme matkalla kohti BtoB -Inbound markkinointia: siihen tarvitaan vielä paljon lisää kokemusta ja oppia. Paras näkemys syntyy hyvästä yhteistyöstä.

 

Lopuksi: Suutarin lapsilla voi olla kengät. Uudistuminen kouraisee aina syvältä. Ahjolla autamme uudistumaan merkityksellisyyden pohjalta. Ota yhteyttä!

Jaa artikkeli

Liiketoimintalähtöinen viestintä – mitä ja miten?

  Viestintäkonsultteina näemme monia erilaisia viestintäkulttuureita. Menestyvissä organisaatioissa viestinnän merkitys on ymmärretty; niissä panostetaan osallistamiseen, ihmislähtöiseen johtamiseen ja sosiaalisten taitojen vahvistamiseen. Asetetut tavoitteet toteutuvat vain, jos ihmiset ovat tietoisia siitä,

LUE LISÄÄ
People in the subway

Uteliaisuus on viestijän suurin voimavara

  Täysi juna, bussi tai ratikka: yleensä ensimmäisenä kaivamme kuulokkeet korvillemme. Myös kauppareissun aikana houkutus tuttuun ja turvalliseen podcastiin nostaa päästään. Entä jos jättäisitkin kuulokkeet ensi kerralla kotiin?

LUE LISÄÄ

Ota yhteyttä

Jätä yhteystietosi ja kuvaa lyhyesti mihin tarvitset apua. Palaamme pikapuoliin!

  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.

Voit myös varata ajan 15min pikakonsultointiin tai käyttää chatia.

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaa uusimmat blogitekstit suoraan sähköpostiisi!