Töitämme
Teemme Helsingistä käsin kansainvälisesti palkittua viestintää yhteistyössä asiakkaidemme kanssa.

Tunstall – Monipuolista yhteistyötä ajatusjohtajuuden kasvattamiseksi ja yhteiskunnallisen position kirkastamiseksi

Hyvä strategia ja some siivitti tunnettuutta

 

Ahjo ja Tunstall tekivät useamman vuoden yhteistyötä, johon kuului mediavalmennusta, mediaviestintää, kriisiviestintään varautumista, LinkedIn-sparrausta sekä sosiaalisen median sisällöntuotantoa. Kaikki toimenpiteet tähtäsivät hoivapalveluja tuottavan teknologiayhtiön tunnettuuden nostamiseen sekä yrityksen yhteiskunnallisen viestin ja position kirkastamiseen.

 

Haaste

 

Tunstall on teknologiayhtiö, joka ei näy tai kuulu mediassa. Hoiva-alasta ja sen ongelmista puhutaan kuitenkin julkisuudessa paljon, ja esimerkiksi vanhustenhoidon tila on usein esillä mediassa. Haasteenamme oli saada turvapalveluja tuottavasta yrityksestä kiinnostava myös yhteiskunnallisesti ja löytää aiheet, joilla näkyvyyttä mediassa ja somessa voisi kasvattaa positiivisesti ja joilla yritystä saataisiin asemoitua myös yhteiskunnallisesti.

 

Ratkaisu

 

Sparrasimme Tunstallin avainhenkilöiden kanssa yrityksen yhteiskunnallista positiota, tehtävää ja sitä, miten siitä voisi viestiä. Loimme toimittajia varten press kitin ja varauduimme kriiseihin luomalla Q&A:n Teimme onnistunutta mediaviestintää uuden yrityskaupan hetkellä, ja sparrasimme Tunstallin avainhenkilöitä ajatusjohtajuudesta ja sosiaalisen median hyödyntämisestä ajatusjohtajuuden rakentamisessa. Yhteistyö huipentui Tunstallin LinkedIn-kanavan haltuunottoon, jonne tuotimme Tunstallin missiota ja yhteiskunnallista asemaa käsitteleviä sisältöjä puolen vuoden ajan. 

 

Tulokset

 

Yrityksen LinkedIn-tilin postausten näyttökerrat kasvoivat 98 % (uniikit näyttökerrat 48%) ja postausten klikkausmäärät 58 % verrattuna edelliseen puolen vuoden jaksoon. Myös LinkedIn-sivun vierailujen määrä kasvoi 201 %. Postauksiin reagointi kasvoi 122 %, ja julkaisujen repostausten määrä kasvoi 333 %.

 

Mika Rajasalo, toimitusjohtaja Tunstall: ”Yhteistyö ja sparrailu Ahjon kanssa toi meille aitoa arvoa. Yhteiskunnallinen viestimme ja positiomme kirkastui. Saimme tärkeitä oivalluksia median kanssa työskentelyyn sekä siihen, miten voimme viestiä yhteiskunnallisesti niin yksityishenkilöinä että yrityksenä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.”