BritBox on erityisesti brittiläisestä televisiosta ja kulttuurista kiinnostuneille katsojille suunnattu suoratoistopalvelu. Palvelu kokoaa yhteen brittiläisen draaman, rikollisuuden, komedian, dokumentit, viihteen ja lifestyle-sisällön parhaimmiston yhdelle alustalle.
Huhtikuussa 2022 BritBox lanseerasi suoratoistopalvelunsa Suomessa. Ahjo on työskennellyt BritBoxin kanssa palvelun Suomessa julkaisusta lähtien tavoitteena tunnettuuden ja positiivisen mielikuvan levittäminen mediaviestinnän keinoin.
Tulokset
Vuonna 2023 saimme BritBoxille ansaittua medianäkyvyttä yhteensä 420 artikkelin verran yhteensä 49 eri julkaisuun. Tulokset ylittivät odotukset ja kertovat siitä, että brittiläiset suoratoistosisällöt kiinnostavat suomalaisia.
Artikkelien yhteenlaskettu tavoittavuus vuonna 2023 oli vaikuttava: niillä tavoitettiin yhteensä 118 988 026 henkilöä, mikä osoittaa viestinnän strategian tehokkuuden ja BritBoxin kiinnostavuuden suomalaisyleisön keskuudessa.
Ahjo on onnistunut vahvistamaan BritBoxin brändiä Suomessa sekä lisäämään sen näkyvyyttä ja houkuttelevuutta suurelle yleisölle. Yhteistyön avulla on rakennettu vankka perusta BritBoxin menestykselle suomalaisilla markkinoilla ja tämä yhteistyö jatkuu edelleen. Ahjon vahva strategisen mediaviestinnän osaaminen on tuonut markkinoille tulleen uuden kilpailijan lyhyessä ajassa suomalaisten tietoisuuteen.
Asiakaskommentti
“The team at Ahjo successfully connected BritBox with a range of key media in Finland for our Nordics launch and has worked with an engaged and creative approach since to deepen our media connections nationally, consistently delivering great coverage for us across a range of top tier titles.”
– PR Lead, Fiona Walsh, BritBox International