Näkemyksiämme

Edessäsi on Ahjon blogi. Viestintä on paitsi työtämme, myös osa jokapäiväistä elämää. Blogissa käsitellään molempia.

Ahjolta viestintävalmennussarja Hanselille hybriditilanteissa viestimisen haasteiden taklaamiseen

Hansel valitsi Ahjon kumppaniksi valmentamaan johtoaan ja asiantuntijoitaan lähes puoli vuotta kestävään kehitystyöhön. Neljän erilaisen räätälöidyn viestintävalmennuskokonaisuuden avulla yhtiö kehittää viestintäosaamista erilaisissa tilanteissa. Valmennushankinta kilpailutettiin Hanselin markkinointi- ja viestintäpalveluiden dynaamisen hankintajärjestelmän sisällä.

 

Kehittämistyössä paneudutaan hybridityön haasteisiin, strategian viestintään, työyhteisön kehittämiseen ja johtamiseen, visuaaliseen esittämiseen ja esiintymiseen.

 

Ahjo valittiin työhön vahvojen valmennusnäyttöjen ja kustannustehokkuuden vuoksi. Tarvitsemme haastavassa työelämän muutostilanteessa kumppanin, jolla on erilaista kokemusta valmentamisesta. Pelkkä viestintäosaaminen ei riitä meille”, henkilöstöpäällikkö Minna Hälvä toteaa. 

 

Meille on tärkeää, että valmentaja pystyy yhdistämään viestinnän osaamisen kokonaisuuteen. Ahjolta saimme valmentajat, joilla on kokemusta myös johtamisesta, liiketoiminnan strategiatyöstä, työyhteisön toiminnan kehittämisestä sekä asiantuntijatyöstä”, viestintäpäällikkö Johanna Kaalikoski kertoo.

 

Ahjo on strateginen viestintätoimisto, jolle Hanselin tapainen kumppani on ihanteellinen. Hansel kehittää pitkäjänteisesti nimenomaan strategian kautta viestintäosaamistaan. Olemme ylpeitä saadessamme työskennellä näin hienon julkisen sektorin kumppanin kanssa”, toimitusjohtaja Sari-Liia Tonttila Ahjo Communicationsilta sanoo.

 

LISÄÄ TIETOA HANSELISTA:

 

Hansel on julkishallinnon yhteishankintayksikkö ja palvelujen ytimen muodostavat yhteishankinnat. Yhteishankintojen lisäksi Hanselin palveluvalikoimaan kuuluvat hankintojen asiantuntijapalvelut: kilpailuttaminen ja kehittäminen.

 

Hanselin tavoitteena on säästää yhteiskunnan varoja lisäämällä tuottavuutta koko julkishallinnon hankintatoimeen. Toiminta perustuu Hansel-lakiin. Yhtiö voittoa tavoittelematon osakeyhtiö, josta valtio omistaa 65 prosenttia ja Kuntaliitto 35 prosenttia. Toiminta rahoitetaan sopimustoimittajilta perittävällä palvelumaksulla, joka perustuu asiakkaiden yhteishankintojen kautta tekemiin hankintoihin. Palvelumaksu on keskimäärin hieman alle prosentti hankinnan arvosta. 

 

Katso myös Hanselin digitaaliset kanavat:  

 

Verkkosivut: Hansel.fi

LinkedIn: Hansel Oy

Twitter: @Hansel_Oy

 

LISÄÄ TIETOA AHJOSTA:

 

Ahjo Communications Oy on 100 prosenttisesti suomalainen viestintätoimisto, jonka kansainväliset verkostot ovat maailmanlaajuiset ja vuosikymmenten tiiviillä kumppanuudella rakennetut. Ahjo on asiakkaidensa aineettomien pääomien rakentaja, strategian ja viestinnän yhdistäjä, digitaalinen rakentaja ja bisneksen integroija.

 

Ahjon missio on tehdä asiakkaistaan parempia viestijöitä kehittämällä toimintaa konsultoimalla, viestinnällä ja strategisella osaamisella. Näin Ahjo rakentaa asiakkaidensa arvoa, mainetta ja toimintakulttuuria. Ahjo auttaa rakentamaan relevantit kanavat sisäiseen ja ulkoiseen viestintään ja tiedon johtamiseen.

 

Katso myös Ahjon digitaaliset kanavat:  

 

Verkkosivut: www.ahjocomms.fi

LinkedIn:  Ahjo Communications Oy

Twitter: @ahjocomms

Facebook: ahjocomms

Instagram: @ahjocomms

 

LISÄTIETOJA:

 

Ahjo Communications Oy, toimitusjohtaja Sari-Liia Tonttila, puh. 0500 659 300, sari-liia.tonttila@ahjocomms.fi

Hansel Oy, henkilöstöpäällikkö Minna Hälvä, puh.  0294 444 286, minna.halva@hansel.fi

Hansel Oy, viestintäpäällikkö Johanna Kaalikoski, puh. 029 444 4289, johanna.kaalikoski@hansel.fi

Jaa artikkeli

Ahjo mukana rakentamassa parempaa keskustelukulttuuria

Suomalainen keskustelukulttuuri on viime vuosina kohdannut haasteita: keskustelut kärjistyvät herkästi, ja vastakkainasettelu värittää monia julkisia foorumeita. Tuore tutkimus kertoo, että suomalaisten kiinnostus yhteiskunnallisiin keskusteluihin on vähentynyt. Moni kokee keskusteluilmapiirin polarisoituneeksi

LUE LISÄÄ

Ota yhteyttä

Jätä yhteystietosi ja kuvaa lyhyesti mihin tarvitset apua. Palaamme pikapuoliin!

  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.

Voit myös varata ajan 15min pikakonsultointiin tai käyttää chatia.