MVL – Meijerialan ammattilaiset ry on pitkän historian omaava kattojärjestö meijerialan monipuolisissa työtehtävissä toimiville ammattilaisille. Hallitus ja uusi johto tunnistivat haasteen järjestön viestinnässä; niin sisäisessä kuin ulkoisessa uudistumisessa. Työmarkkinakenttä on muutoksen keskellä ja perinteinen kahtia-asettelu ei enää toimi. MVL:ssä haluttiin kirkastaa positio, strategia, erottautumiskeinot sekä pääviesti. Jäsenistöä haluttiin kuulla ja ymmärtää paremmin heidän arvopohjaansa ja tarpeitaan.
Ajatusjohtajuusstrategia rakennettiin jäsenkyselyllä ja osallistavilla työpajoilla, joissa käytettiin digikyselyä keskustelujen kiteyttämiseksi. Neljän kuukauden aikana hiottiin viidentoista järjestön edustajan voimin viestinnän strategia, tavoiteltu positio, arvopohja, kohderyhmät ja viestinnän sävy. Muutosta tukemaan luotiin viestinnän suunnitelma.
Yhteistyön palaute oli erittäin hyvää. Strateginen visio kirkastui. Se selkeytti tahtotilaa ja odotuksia viestinnälle nyt ja tulevaisuudessa.
”Saimme aikaiseksi hienon dokumentin, jota nyt lähdemme toteuttamaan. Ilman Ahjoa tämä ei olisi nähnyt päivänvaloa. Tätä oli myös hauska tehdä yhdessä. Työpajat olivat todella tehokkaita ja saivat miettimään strategiaa syvemmin.”
– Markku Salomaa, toiminnanjohtaja