Haaste: Saada nuoret aikuiset tumppaamaan tupakka lopullisesti Tupakoinnilla on lukuisia terveydelle haitallisia vaikutuksia. Suomalaisista aikuisista liki 650 000 polttaa. Luku on noin 16 prosenttia aikuisväestöstä….

Haaste: Saada nuoret aikuiset tumppaamaan tupakka lopullisesti

Tupakoinnilla on lukuisia terveydelle haitallisia vaikutuksia. Suomalaisista aikuisista liki 650 000 polttaa. Luku on noin 16 prosenttia aikuisväestöstä.

Terveyshaitoista tiedottava perinteinen viestintä ei riitä motivoimaan tupakoinnin lopettamiseen, ja etenkin nuoret aikuiset on tavoitettava toisin keinoin.

Ratkaisu: Näyttävä bodypaint-katutempaus

Ideoimme kampanjan body painting -taiteen ympärille. Vartalomaalauksen maailmanmestari Riina Laine maalasi kolmen mallin iholle tupakan aiheuttamia haittavaikutuksia. Mallit kulkivat marraskuussa 2014 Helsingin keskustassa ja kesällä 2015 SuomiAreenalla Porissa. Laine maalasi mallien selkään kampanjasivuston osoitteen sekä hashtageja, joiden avulla keskustelu käynnistyi myös sosiaalisessa mediassa. Pidimme tempauksen yhteydessä myös lehdistötilaisuuden.

Tulokset: Laaja näkyvyys ja lukuisia palkintoja

Kampanja ei jäänyt huomaamatta. Ihmiset loivat runsaasti sisältöä sosiaaliseen mediaan ja jakoivat malleista ottamiaan kuvia. Tavoitimme Helsingissä yhden päivän aikana yli 80 000 ihmistä. Media teki niin Helsingin kuin Porin tapahtumasta useita juttuja. Kampanjamme on saanut lukuisia palkintoja ja kunniamainintoja monissa eri kilpailuissa. Niihin lukeutuvat muun muassa IBS Stevie Awards 2015 ja SABRE Awards EMEA 2015. Lääketeollisuus ry. myönsi kampanjalle kunniamaininnan Vuoden 2015 lääkeinformaatioteko-kilpailussa.

Idea ja sen toteutus olivat taitavasti, luovasti ja ammattitaidolla rakennettu. Ahjon paneutuminen ja asiaan sitoutuminen olivat omaa luokkaansa. Napakymppi kampanja!, kuvailee Helena Eklund, joka on tuoteryhmän Country Brand Lead Pfizer Oy:llä Suomessa.