Haaste: Nostaa onnellisuustutkimus suomalaisten tietoisuuteen HarperCollins Nordic julkaisi Suomessa Stanfordin yliopiston myötätunnontutkimusyksikkö CCARE:n varajohtajana työskentelevän Emma Seppälän teoksen Elä onnellisemmin syyskuussa 2016. Suomalaiset sukujuuret omaavan…

Haaste: Nostaa onnellisuustutkimus suomalaisten tietoisuuteen

HarperCollins Nordic julkaisi Suomessa Stanfordin yliopiston myötätunnontutkimusyksikkö CCARE:n varajohtajana työskentelevän Emma Seppälän teoksen Elä onnellisemmin syyskuussa 2016. Suomalaiset sukujuuret omaavan psykologin ja kirjallisuudentutkijan teos käsitteli laaja-alaisesti nykyajan työelämän vaatimuksia sekä luovuuden, menestymisen ja onnellisuuden suhdetta. Seppälän tutkimusyksikkö CCARE oli myös mukana Tekesin rahoittamassa Helsingin yliopiston monitieteellisessä CoPassion-tutkimushankkeessa.

Haasteena oli lisätä kirjailijan ja kirjan tunnettuutta sekä herättää keskustelua laaja-alaisesti kirjan sisältämistä teemoista. Lisäksi haluttiin kasvattaa HarperCollins Nordicin tunnettuutta Suomessa.

Halusimme jatkaa yhteistyötä Ahjo Communicationsin kanssa Karin Slaughterin vierailun erinomaisten tulosten perusteella. Ahjon intohimoinen, innovatiivinen ja raikas toimintatapa on hyvin linjassa haastajan roolissa toimivan HarperCollins Nordic –kustantamon kanssa. – Sales Manager Outi Huhtanen-Kuusela.

Ratkaisu: Onnistunut mediaviestintä

Emma Seppälä vieraili Suomessa kahden päivän ajan syyskuussa 2016. Yhdessä asiakkaamme kanssa koordinoituun toteutukseen sisältyi kirjakauppatapahtuman lisäksi kaksi pressipäivää medialle. Teimme aktiivista ja monipuolista mediaviestintää herättääksemme kiinnostusta kirjailijaa ja hänen teostaan kohtaan.

Vierailun aikana toimenpiteisiin sisältyivät kirjailijan päiväohjelman laatiminen, haastattelujen ja valokuvausten aikataulutus, yleinen koordinointi sekä mediaseuranta (myös vierailun jälkeen).

Tulokset: Valtaisa medianäkyvyys

Teoksen saama laaja medianäkyvyys kattoi kaikki päämediat. Seppälästä tehtyjä artikkeleita julkaistiin muun muassa Kauppalehdessä, Helsingin Sanomissa, Iltalehdessä, Ilta-Sanomissa, Hufvudstadsbladetissa, MTV3:ssa, Nelonen.fi:ssä ja Kotilääkäri-lehdessä. Lisäksi Yle teki aiheesta jutun verkkosivuille, radioon sekä Yle Fem:n Lasso-ohjelmaan. Medianäkyvyys jatkui pitkälle vuoden loppuun saakka.

Näkyvyydestä saatiin vahva tuki myyntiin ja Ahjon kokoama kattava kooste näkyvyydestä vahvisti kirjailijasuhdetta sekä Suomen maaorganisaation asemaa, Huhtanen-Kuusela kommentoi.