Sosiaalisen median kanavat ovat kukin oma maailmansa erilaisine käyttäjäkuntineen, sisältöineen ja rytmeineen. Niiden hallittu omaksuminen voi tuntua isolta urakalta, mutta ennakkoluulottomalla asenteella, rohkealla kokeilemisella ja sopivalla maltilla saa jo valtavasti aikaan.

Nykyaikainen yritys näkyy ja keskustelee sosiaalisessa mediassa ja kannustaa työntekijöitäänkin näkymään ja keskustelemaan selkeillä, fiksuilla ja kannustavilla ohjeilla. 

Sosiaalinen media on paikka kohdata yleisösi

Someen, kuten Twitteriin, panostaminen avaa ovia muillakin saroilla kuin vain yrityksesi päivittäisessä viestinnässä ja vuorovaikutuksessa. Se tarjoaa loistavia mahdollisuuksia myös mainostamiseen, markkinointiin ja ammatilliseen kehittymiseen.

Valmennamme vaikuttajia. Halusitpa sitten virkistää rutinoitunutta ajattelutapaasi tai ottaa haltuun uuden kanavan. Räätälöimme valmennuksen tarpeittenne mukaan ja keskitymme toivomiinne aihealueisiin. 

Valmennuksen voi toteuttaa puolipäivävalmennuksena johtoryhmälle, asiantuntijoille tai asiakaspalvelulle: isosti, pienryhmissä tai henkilökohtaisesti.

Valmennuksessa työstetään omaa sisältösuunnitelmaa ja tehdään paljon harjoituksia.

Ota yhteyttä, niin kerromme toteutetuista valmennuksista.